| YLEINEN - ALLMÄN

Väkivallalla kotona on monet kasvot

Lähisuhdeväkivalta ei ole vain fyysistä tai seksuaalista. Sitä tapahtuu monessa muodossa. Kaikki tavat, joilla toista kontrolloidaan sekä fyysisesti että
henkisesti, kuuluvat määritelmän lähisuhdeväkivalta piiriin. Väkivallasta kotona keskustellaan Kauniaisten kaupungintalolla järjestettävässä seminaarissa marraskuussa.

Fyysisen ja seksuaalisen väkivallan ohella perheissä voi tapahtua psyykkistä tai taloudellista väkivaltaa. Kyseessä voi olla toisen henkilön arvosteleminen, kontrolloiminen, painostaminen tai pakottaminen, sanoo rikostutkija Juuso Sirén, joka lähes päivittäin kohtaa laajan skaalan väkivaltaa tutkimuskeskuksessa Espoossa.

Taloudellinen väkivalta on uusi käsite ja monille vieras, hän selittää. Taloudellista väkivaltaa harjoitetaan jättämällä toinen ihminen ilman rahaa. Juuso Sirénin mukaan väkivalta parisuhteessa alkaa lievemmissä muodoissa ja muuttuu vähitellen väkivaltaisemmaksi ja röyhkeämmäksi. Väkivaltakierre alkaa aina normaalitilanteesta.

– Väkivallan uhka lisääntyy vähitellen, ilmapiiri kiristyy ja lopuksi harjoitetaan väkivaltaa. Se aiheuttaa sen, että uhri tuntee pelkoa, vihaa ja kipua. Kun tekijä katuu, hän yrittää syyttää toimistaan uhria. Lopuksi tekijä onnistuu kääntämään väkivallan omaksi edukseen ja uhri alkaa tuntea itsensä syylliseksi. Kun uhri pyytää anteeksi, palataan alkupisteeseen ja kierre alkaa uudestaan, selittää Sirén. On tavallista, että ensimmäisen kerran jälkeen kynnys väkivallan harjoittamiseen laskee.

Tutkimuksen mukaan sekä miehet että naiset kokevat väkivaltaa yhtä paljon.

– Valitettavasti naiset joutuvat useammin parisuhdeväkivallan kohteiksi ja seuraukset ovat vakavampia, sanoo Sirén.

Mitä lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan tulee, niin poliisi on saanut Uudellamaalla tänä vuonna 412 ilmoitusta. Näistä 272 on tapahtunut Espoossa. Kauniaisissa tapaukset voi laskea yhden käden sormilla, sanoo Sirén.

Jos kokee väkivaltaa, neuvoo Juuso Sirén kertomaan siitä jollekin.

– Kuuntelijan ei tarvitse olla poliisi tai edustaa viranomaisia, hän voi olla ystävä tai perheenjäsen. Kun joku muu tietää väkivallasta, hän voi olla tukena vaikeissa tilanteissa. Tukihenkilö voi myös auttaa uhria ylittämään kynnyksen ja hakemaan apua.

On olemassa virallisia apujärjestöjä, jotka ovat erikoistuneet auttamaan väkivallan uhreja. Niistä saa apua myös kun kyseessä on henkinen väkivalta.

Kansainvälinen sopimus tiukentaa käsitettä

On olemassa monia kansainvälisiä sopimuksia, jotka käsittelevät naisten oikeuksia, mutta todellinen läpimurto oli Istanbulin sopimus, joka hyväksyttiin Euroopan neuvostossa 2011. Suomessa se astui voimaan elokuussa 2015.

– Istanbulin sopimus on tärkeä askel eteenpäin, sillä se antaa väkivallalle perheissä ja naisia kohtaan juridisen määritelmän. Naisiin kohdistuva väkivalta ja usein perheväkivalta todetaan rikokseksi ihmisoikeuksia vastaan. Sopimus kriminalisoi fyysisen ja henkisen väkivallan sekä väkivallan kotona, mutta myös pakkoavioliiton, sukuelinten silpomisen, pakkoabortin ja –steriloinnin, seksuaalisen häirinnän ja vainon sekä avunannon tai valmistelun kyseisiin tekoihin. Kyseessä on siis moninainen kokoelma toimia, sanoo suurlähettiläs Irma Ertman, joka on ollut Suomen pysyvä edustaja Euroopan neuvostossa. Istanbulin sopimus velvoittaa valtion valvomaan, että mitään edellä mainittua ei tapahdu.

– Valtion täytyy toimia huolellisuusperiaatteen mukaisesti. Ei riitä, että kansallista lakia on muokattu niin, että se vastaa sopimuksen vaatimuksia, pitää myös valvoa että sitä noudatetaan. Siksi ei esimerkiksi perheen tai suvun kunnia voi oikeuttaa väkivaltaan, sanoo Ertman.

Kun sopimus tuli voimaan Suomessa, käytiin lainsäädäntö tarkkaan läpi. Yksi muutos, joka tehtiin rikoslakiin, oli että haasteen nostamiseksi tarvitaan uhrin myöntymys vain poikkeustapauksissa, ja uutena käsitteenä lakiin otettiin vainoaminen (stalking).

– On hyvä muistaa, että Istanbulin sopimus koskee kaikkia naisia. Se, että jollain ei ole oleskelulupaa, ei saa olla syy olla välittämättä väkivaltatilanteesta, sanoo Ertman.

Seminaari järjestetään kaupungintalolla marraskuun alussa ja se on avoin kaikille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *