| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Vuoden Kauniaislainen 2017: ”Parempaa työtä ei voi olla”

Kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, Helena Pirvola-Nykänen juhlii kolmea kymmentä vuotta urheilu-ja liikuntavaikuttajana Kauniaisissa. Työn kruunaa se, että Grankulla svenska kulturförening on valinnut ”Hellun” Vuoden Kauniaislaiseksi 2017. Onnittelemme!

— Minullahan on maailman paras työ, hän huudahtaa. Mikään päivä ei ole toisensa kaltainen. Kun aloitin ohjaajana minulla oli vapaat kädet kehittää työtäni.
Kauniaisissa oli ainoastaan ohjattu voimisteluryhmä jonka Grankulla Gymnastikförening veti. Nyt ohjattua urheilutoimintaa vanhemmille henkilöille on 35 eri liikuntaryhmässä. Suosituimmat ovat vesivoimistelu ja kuntoharjoittelu ikäihmisille. Toimintaa on joka päivä maanantaista perjantaihin. Jokaisessa ryhmässä on 20-25 henkilöä. Siihen kuuluu muun muassa voimistelua liikuntavammaisille Villa Apollossa, kuntoneuvontaa, uintikouluja, aikuisuintia ja yhteistyötä kaupungin terveydenhuollon ja fysioterapian kanssa.
Urheilukulttuuri on muuttunut radikaalisti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tänään terveyttä edistävä liikunta asetetaan etusijalle, siis liikunta jolla on positiivista vaikutusta terveyteen.
Kaupunki on päättänyt satsata ikäihmisiin ja heidän liikuntaansa ja terveyteensä. Perusajatuksena on pitää hauskaa yhdessä. Tavoitteena on pysyä terveenä mahdollisimman kauan.
Ohjattu urheilutoiminta Kauniaisissa on nykyään sivistyslautakunnan ja kaupungin kansalaisopiston alaisena.
Tasapainoa arkipäivään
— Urheilusuunnittelijana satsaan urheiluneuvontaan, sanoo Helena Pirvola-Nykänen. Suunnilleen puolet työajasta menee voimisteluryhmien ohjaajana, tai niitä koordinoiden.
Toinen puoli menee suunnitteluun, esitysten pitämiseen, kunto- ja terveystestien suorittamiseen, nk. Inbody-testeihin, siis kehoanalyyseihin.
— On tärkeää että lihasvoimaa ylläpidetään, koska se puolestaan vaikuttaa tasapainoon ja liikkuvuuteen, hän sanoo. Jotta voi kävellä ja liikkua pitää löytyä voimaa jaloista ja sitä harjoittelemme. Lihasharjoittelu ja oikea ravinto pitävät meidät liikkeellä.
Käännös: Barbara Åkerberg

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *