| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Terhi Sundelin muuttaa maalle

Kauniaisissa toimivan kauneushoitola RVB:n perustaja, kosmetologi Terhi Sundelin on muuttanut maalle. Hän ottaa vastaan asiakkaita Kauniaisissa vuoden loppuun asti, mutta ensi vuodesta alkaen hän on maatalon emäntä.

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someonePrint this page

– En olisi edes itse osannut arvata, että näin tulisi käymään, sanoo Sundelin.
Viime kesänä hän ja perhe pakkasivat tavaransa ja muuttivat 200 kilometrin päähän vanhalle sukutilalle. Sieltä Sundelin on tullut maanantaisin Kauniaisiin tekemään töitä ja lähtenyt torstaisin takaisin.
– Luulin ensin että se toimisi, mutta sydän on kuitenkin siellä missä koti ja perhe ovat, hän sanoo. Hänellä on ollut kauneussalonki Kauniaisissa yli kahdeksan vuotta, jota on kehittänyt ajatuksella että sieltä hän joskus siirtyy eläkkeelle. Mutta elämässä tapahtui käänne, tuli yllättävä mahdollisuus, ja hän perheensä kanssa tarttui siihen.
– Alkaa uusi seikkailu, mutta tulen kaipaamaan Kauniaisia ja ihania asiakkaitani, sanoo Sundelin.
Perheen tilalla Mouhijärvellä on jo nyt yli 30 lammasta ja kaksi hevosta. Tytär on opiskellut eläintenhoitoa ja alkaa myös tehdä töitä tilalla. Terhi Sundelin sanoo kyllä jatkavansa kosmetologintöitä, mutta miten, se on vielä avoinna. Tulevaisuuden suunnitelmissa on tilakauppa ja verkkokauppa, joissa myydään muun muassa lampaanvillaa.
Terhi Sundelin on toiminut päivätyönsä ohella aktiivisesti myös Kauniaisten Yrittäjien hallituksessa kahdeksan vuoden ajan. Puheenjohtajana hän oli vuosina 2013 – 2016 ja haluaa kiittää yrittäjiä saamastaan tuesta luottamustehtävässään.
– Keskustan rakennustyöt ovat olleet haaste yrittäjille jo 15 vuotta. Liikkeiden on pitänyt venyä ja joustaa, osa on selvinnyt mutta valitettavasti osa on joutunut muuttamaan tai jopa lopettamaan. Keväällä rakennustöitten pitäisi valmistua, joten nyt pitää katsoa eteenpäin, sanoo Sundelin.
Hän toivoo, että yrittäjät ja asiakkaat puhaltavat tulevaisuudessa yhteen hiileen.
– Se kuulostaa kliseeltä, mutta on totta, hän sanoo. Vain yhdessä tekemällä voidaan saada Kauniaisten keskustaan eloa.

Käännös:Sirkku Vepsäläinen