| Historia -

Niin paljon historiaa

Kauniaisissa on yksi rakennus, joka on täpötäynnä historiaa. Se on Grankulla samskolan vanha rakennus, joka vuonna 1972 muutettiin nuorisotaloksi.

Kauniainen asutettiin nopeasti perustamisensa jälkeen maaliskuussa 1906. Uudisasukkaissa, joista useimmat ruotsinkielisiä, oli monilapsisia perheitä. Vanhemmat ymmärsivät että tarvittiin koulu. Ensimmäinen kokous pidettiin joulukuussa 1906 ja koulu aloitti toimintansa pienessä huvilassa lähellä asemaa syyskuussa 1907, jolloin oppilaita oli 11. Lisää oppilaita uskottiin tulevan rautatien varrelta.
Vanhemmat jatkoivat työtään. Syyskuussa 1907 kirjoitettiin säännöt kouluyhdistykselle, joka omistaisi koulun. Senaatti hyväksyi maaliskuussa 1908 anomuksen yhteiskoulun ylläpitämiseksi. Kun todettiin, että koulu tarvitsi oman rakennuksen, perustettiin rahoitusta varten osakeyhtiö. Ab Grankulla, joka oli yhdyskunnan perustanut, lahjoitti tontin nykyisen Asematie 9-11:n kohdalta. Arkkitehti Waldemar Aspelin teki piirustukset ja syyskuussa 1909 seisoi koulu valmiina. Rakennuskustannukset olivat 38.383 mk ja 16 penniä.
Koulu tuli pian pieneksi. Kauniaislainen arkkitehti Alarik Tavaststjerna suunnitteli lisärakennuksen, joka valmistui 1912. Se sisälsi voimistelusalin, josta tuli seuraavina vuosikymmeninä hyvin tärkeä. Se oli koko seudun kokoontumispaikka.
1910-luku oli erittäin tapahtumarikas vuosikymmen Kauniaisissa. Aikaa leimasivat suuret levottomuudet, mutta Kauniainen jatkoi kuitenkin kasvamistaan. Yhdyskuntavaltuusto aloitti toimintansa ja kokoukset pidettiin yhteiskoulun voimistelusalissa. Yhdistyksiä perustettiin ja niiden jäsenet järjestivät salissa konsertteja, myyjäisiä, matineoita jne. Metodistiseurakunta piti siellä jumalanpalveluksia monta vuotta omaa kirkkoa odottaessaan. Se valmistui kesällä 1917 Kirkkotielle.
Oppilasmäärä kasvoi koko ajan. 1916 piirsi arkkitehti Eliel Saarinen, jonka lapset olivat koulun oppilaita, lisärakennuksen lännen puolelle. Sitä ei koskaan toteutettu. Luultavasti sisällissota tuli väliin. Koulu sai sen sijaan lisätiloja Villa Odenwallista, jonka Kauniainen osti sodan jälkeen.
Suuri tapahtuma koulun historiassa oli Aleksandr Kerenskin vierailu 16. huhtikuuta 1917. Hän hoiti terveyttään Bad Grankullassa (nykyinen Kauniala). Koulussa ja pienessä Kauniaisten yhdyskunnassa hän, Venäjän uusi johtaja, teki suuren vaikutuksen.
Helmikuusta 1918 alkaen koulu suljettiin sisällissodan takia. Punakaarti käytti koulua sairaalana. Naapurihuvila Villa Odenwall otettiin päämajaksi, jossa kaarti muun muassa kuulusteli ihmisiä. Sotavuosina 1939-44 koulua käytettiin erilaisiin sotilaallisiin tarkoituksiin.
Rauhan tultua jatkoi koulu opetustaan. Kun Kauniaisissa alettiin 1960-luvulla puhua peruskoulusta, todettiin, ettei vanha koulurakennus tulisi selviytymään suuresta määrästä uusia oppiaineluokkia. Peruskoulu tuli Kauniaisiin 1977. Vanha koulu muutettiin nuorisotaloksi ja se sai asemakaavassa suojelumerkinnän. Peruskoulu-uudistuksen myötä vanhan yksityiskoulun kaikki rakennukset (esim. myös Klostret Kavallintie 14:ssa) siirtyivät kunnalle.
1970-luvun alkupuolelta lähtien nuorisotalon ovat täyttäneet ruotsin- ja suomenkieliset lapset ja nuoret. Kauniaisten nuorisotoimi on järjestänyt suuren määrän toimintaa. Vanha voimistelusali on vastaanottanut disco-nuoria, lastenteatteriesityksiä, jazz-tanssikursseja ja pop-konsertteja. Talossa on ollut kahvila, biljardihuone, nuorisoyhdistysten kokoushuoneita ja viime vuosina toimintaa maahanmuuttajille.
Vanha koulu, nyt nuorisotalo, on sopeutunut aikaan. Tästä päivästä on pitkä matka vuoteen 1909, mutta talo on jäljellä, näkyvästi ja keskellä kylää. Paikallishistoriallisesti se on meidän tärkein talomme.

Lähteet: Grankulla samskola 1907-1957, kirjoittanut rehtori Magnus Hagelstam, julkaistu 1957.

Huom! Teksti korjattu. Talo on toiminut nuorisotalona vuodesta 1972.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *