| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Uusi kauppakeskus avataan toukokuussa, mutta pian alkaa uuden kauppiaan työ

Kohta hän avaa ensimmäisen oman myymälänsä ovet. Jesper Lindqvist, 34, on työskennellyt kaupan alalla yli 15 vuotta, mutta toukokuussa hän saa ensimmäistä kertaa avata ovet omaan myymäläänsä, kun hänen uusi Grani K-Supermarketinsa avautuu.

Share on Facebook1Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someonePrint this page

Viimeisten kuuden vuoden aikana hän on työskennellyt kauppiaan oikeana kätenä kahdessa uudessa K-myymälässä, nyt viimeksi K-Supermarket Niipperisssä, jossa hän käytännössä toimi päällikkönä koska kauppias omistaa kaksi liikettä.

– Se on ollut hyvä koulu. Olen oppinut sen, mitä pitää tehdä ja mitä ei pidä tehdä, sanoo Jesper Lindqvist.

Nyt kun on aika ryhtyä ensimmäistä kertaa itse kauppiaaksi, hän tietää mitä tapahtuu.

– Saa tyhjän hallin, joka on täynnä laatikoita ja sitten ovet avataan kahden ja puolen viikon päästä.

Miltä alun edessä tuntuu?

– Olen innokas, hieman peloissani mutta hyvällä tavalla. Odotan että saan avaimet ja voin alkaa tilata tavaroita, hän sanoo.

 

Kuuntelee asiakkaita

Jesper Lindqvist lupaa, että kuuntelee asiakkaita ja ottaa myyntiin mitä he haluavat. Kauppiaana ja yrittäjänä hän voi periaatteessa myydä mitä haluaa, lukuun ottamatta niitä perustarvikkeita joita Keskon mukaan pitää olla. Hän haluaa suuren valikoiman kaikilla osa-alueilla – tuoretavaroissa, kuivatavaroissa ja juomissa.

– Ihmiset ovat tottuneet käymään ostoksilla Mankkaalla ja Sellossa missä on suuret valikoimat ja haluan, että sellainen on myös omassa myymälässäni.

Lähiseudulla Espoossa on viime aikoina avattu useampia suuria ruokakauppoja. Riittääkö kaikkiin asiakkaita?

– En ole huolissani. Ostovoimaa on ja asiakkaita riittää, hän sanoo ja toteaa, että alue kasvaa koko ajan.

Mitä ajattelet kilpailusta S-marketin kanssa samassa kauppakeskuksessa?

– Ihmiset tuntevat S-marketin ja sen henkilökunnan ja minä tulen uutena, mutta toivon että me suurella valikoimalla ja asiakkaita kuuntelemalla onnistumme luomaan hyvän pohjan, jolle rakentaa.

Lindqvistin mukaan vielä on uskollisia S-asiakkaita ja K-asiakkaita, mutta he ovat vähemmistönä. Useimmat käyvät ostoksilla useammassa paikassa.

 

Kuuden miljoonan liikevaihto

Lindqvistin myymälän pinta-ala tulee olemaan 1 200 neliömetriä. Hän odottaa ensimmäisenä toimintavuotena kuuden miljoonan euron liikevaihtoa. Hän palkkaa aluksi 15 työntekijää ja käyttää lisäksi vuokrahenkilökuntaa. Niillä, jotka jo nyt otettu töihin, on 5-20 vuoden kokemus.

S-marketissa saa palvelua ruotsin kielellä. Toimiiko palvelu ruotsiksi sinun myymälässäsi?

– Yritän palkata henkilökuntaa joka osaa ruotsia, mutta ei ole varmaa että kaikki osaavat, sanoo Jesper Lindqvist, joka itse on ruotsinkielinen.

Hän on alkuperäiseltä koulutukseltaan kokki, mutta lukuun ottamatta opiskeluaikana tapahtunutta harjoittelua useammassa ravintolassa hän ei ole koskaan työskennellyt alalla. Hän innostui päivittäistavarakaupasta runsaat 15 vuotta sitten.

– Tilapäinen iltatyö, hän nauraa.

Lempipaikka myymälässä on liha- ja kalatiski. Siellä hän tuntee olevansa eniten kotonaan ja siellä hän saa puhua asiakkaiden kanssa.

– Tuoretavarat ovat tärkeitä. Pitää olla priimavalikoima sesongin mukaan. Mitä itse et halua ostaa, sitä et myöskään halua myydä, on yksinkertainen sääntö jonka sain oppia kun aloitin tällä alalla, sanoo Jesper Lindqvist.

Käännös: SIRKKU VEPSÄLÄINEN

 

Kauppakeskus avataan toukokuussa. Tarkkaa päivämäärä ei tiedetä. Kaikki uudet vuokralaiset eivät ole kiinteistöomistajan mukaan vielä tiedossa. Tässä kysymys VVT Kiinteistösijoitus Oy:n tj:lle Jukka Lehtolalle, joka vastaa Kauppakeskuksen tiloista.

 

Oletko tyytyväinen, onko kaikki sujunut suunnitelmien mukaisesti?

– Olemme tyytyväisiä kokonaisuuteen. Laajennushanke on edennyt alun haasteista huolimatta suunnitellusti ja kustannusarvion mukaisesti. Laajennushankkeen toteuttaminen integroimalla se olemassa olevaan rakennukseen ja lähes valmiiksi rakennettuun ympäristöön on aina haaste. Haluan kiittää lähialueen asukkaita, kauppakeskuksen asiakkaita ja – yrittäjiä heidän myötämielisestä suhtautumisesta rakentamiseen ja tämän aiheuttamiin haittoihin.

Lue lisää kauppakeskuksesta Kaunis Grani-lehdestä, nro 2.