| KAUPUNKI - STADEN

Kaikki senioripalvelut nyt saman katon alla

Ensimmäiset asukkaat muuttivat Villa Anemonesta Villa Bredaan elokuun lopulla, viimeisetkin asukkaat muuttavat syyskuun aikana. Silloin ovat Kauniaisten kaikki ikääntyneiden palvelut ja ympärivuorokautinen hoiva saman katon alla.

Periaate ”aging in place” on nyt siis totta Kauniaisissa. Villa Bredassa toimii nimittäin ikäihmisten palvelukeskus, kotisairaanhoito ja viimeisten elinvuosien hoivakoti.

– Kun palvelun tarve lisääntyy, niin sinun ei tarvitse muuttaa, vaan lisätään palveluja, kertoo vanhuspalvelupäällikkö Anja Kahanpää.

Vanhuspalvelupäällikkö Anja Kahanpää (vas.) ja hoivakoti Anemonen esimies Anna Siivonen, joka syyskuussa siirtyy uusiin tehtäviin.

Sitten kun kotona ei enää pärjää on luonnollista siirtyä avoimelta puolelta asumaan hoivakotiin Villa Bredassa, jossa hoito on ympärivuorokautista.

Kahanpää ja hoivakoti Anemonen esimies Anna Siivonen tähtäävät myös siihen, että asukkaat ja asiakkaat ajan myötä tutustuisivat suurimpan osaan henkilökuntaa muun muassa työkierron ja yhteisien sijaisten myötä. Silloin kynnys muuttaa hoivakotiin olisi vielä matalampi.

– Onhan tämä myös mahdollisuus vaihteluun henkilökunnalle, huomauttaa Siivonen.

Hoivakodin ikäihmiset ovat joutuneet muuttamaan muutaman kerran viime vuosien aikana. Se on ollut hieman raskasta, mutta enimmäkseen muutot ovat sujuneet hyvin.

– Ensin olet aikoinaan muuttanut vanhainkotiin Villa Bredaan, sitten muutat toiseen paikkaan, ja nyt muutat vielä takaisin Villa Bredaan. Eihän sitä kenellekään toivoisi, Kahanpää sanoo.

Perhehuoneita hoivakodissa

Uudessa hoivakodissa on 60 paikkaa. Suurin osa paikoista ovat pitkäaikaishoitoa varten, ja muutama on intervallihoitoa varten, jotta esimerkiksi omaishoitaja saa vapaapäivän.

Hoivakoti on Villa Bredan uudessa siivessä ja koostuu neljästä ryhmäkodista kahdessa kerroksessa. Asiakashuoneista valtaosa on yhden hengen huoneita, mutta hoivakodilla on myös muutama perhehuone. Perhehuoneita yhdistää ovi, joten pariskunta voi asua yhdessä hoivakodissa.

Aika moni haluaa tietää, miten Villa Bredan hoivakodista saa paikan. Sitä ei haeta.

– Se tulee tarpeen mukaan, Kahanpää kertoo.

Eli kun hoitotarve on ympärivuorokautista, on aika muuttaa hoivakotiin.