| KAUPUNKI - STADEN

Lastentarhanopettajien palkat nousevat Kauniaisissa

Varhaiskasvatuksen opettajat, tutummin lastentarhanopettajat, saavat palkankorotuksen Kauniaisissa vuodenvaihteen jälkeen.

Henkilöstöjaosto päätti yksimielisesti maanantaina 8.10. että palkat nousevat 130 euroa/kuukausi. Tämän lisäksi on odotettavissa että valtuusto päättäessään ensi vuoden talousarviosta, hyväksyy vielä palkkoihin 95 euron korotuksen.

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar on tyytyväinen että kaupunki nyt pystyy tarjoamaan kilpailukykyiset palkat varhaiskasvatuksessa.

– Toivon että näin saamme lisää pätevää henkilökuntaa meidän päiväkoteihin ja myös että henkilökunnan työtaakkaa pystytään keventämään niin että Kauniaislaiset lapset saavat vieläkin laadukkaampaa varhaiskasvatusta, kaupunginjohtaja lisää.

Palkankorotus koskee käytännössä monta eri ammattiryhmää mutta kaupunki on tällä palkantarkistuskierroksella päättänyt kohdentaa suurimmat korotukset varhaiskasvatukseen.

– Suurimmat korotukset menevät varhaiskasvatuksen opettajille, erityisopettajille ja päiväkodinjohtajilla. Korotukset ovat samaa suuruusluokka. Varhaiskasvatuksessa toimivat lastenhoitajat ja koulupsykologit tulevat saamaan heiman pienemmän palkantarkistuksen, Masar toteaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *