| KAUPUNKI - STADEN

Muistoilla silattuja nimiä

Ajatus ristiä tulevan suuren Villa Bredan huoneet Kauniaisten kulttuurihistoriallisten henkilöiden mukaan syntyi joulukuussa 2017.

Sain tehtävän sosiaali- ja terveysjohtaja Ulla Tikkaselta. Suunnitelmissa on panna tänä syksynä paikalleen huoneiden nimet. Villa Bredassa on paljon huoneita, joissa on erilaista toimintaa. On pieniä kokoushuoneita, seurusteluhuoneita, kirjasto, suuri ruokasali ja kabinetti, sekä torimainen tila keskellä taloa: suuri, ilmava sali konsertteja, pieniä teatteriesityksiä, tanssia ja suurelle laajakankaalle heijastettavia oopperaesityksiä varten.

Kaikki 15 nimeä on kirjoitettu ja käännetty suomeksi. Oli monta nimeä, joista valita. Nimien mukana osa Kauniaisten kulttuuriperinnöstä säilyy tuleville sukupolville. Jokaisen nimen yhteydessä on lyhyt kirjoitus kyseisestä henkilöstä. Valitsin nimiä, jotka antaisivat laajan kuvan henkilöistä, jotka ovat toimineet taiteilijoina tai yrittäjinä. Mukana on naisia ja miehiä, ruotsin- ja suomenkielisiä.

Muutama valituista nimistä on eläviltä ihmisiltä: arkkiatri Risto Pelkonen sekä Yrjö ja Irmeli Kukkapuro. Heiltä on kysytty lupa, ja he ovat mielellään mukana. He kuuluvat kansainvälisesti arvostettuihin kauniaislaisiin. Heidän nimensä heijastavat uutta aikaa historiassamme.

Kulttuurinimistä on esimerkiksi mukana Diktonius. Elmer Diktonius kuuluu 1900-luvun alun suuriin kirjailijoihin. Hän oli hyökkäävä ja voimakas sekä tekstissä että puheessa, ja ilmiömäinen sekä ruotsiksi että suomeksi. Parland on toinen kirjailijanimi, perheen kaikki neljä poikaa kirjoittivat, musisoivat ja maalasivat. Perhe edustaa myös heitä, jotka vuonna 1917 tienoilla pakenivat Venäjän vallankumousta ja sotaa, ja asettuivat asumaan Kauniaisiin.

Mukana on kirjailija Anu Kaipainen, joka edustaa suomenkielisiä kirjailijoitamme. Hänen perheeseensä kuuluu myös säveltäjä Jouni Kaipainen. Sailon kuvanveistäjäperheeseen kuuluvat isä Alpo ja poika Jyrki.

Sven Grönvall oli luonnollinen kuvataiteilijavalinta. Hän asui melkein koko elämänsä juuri Bredantien varrella. Kauniaisten historiassa on myös nimiä, jotka yhdistyvät vahvasti täkäläiseen arkeen.

Ketkä kätkeytyvät nimien Lindström ja Elonen taakse? Axel ja Fanny Lindströmillä oli halkokauppa ja kuljetusliike asemalla. Kalle Elonen huolehti sähkönjakelusta Kauniaisten sähkölaitoksella Pohjoisen suotien mäessä. Nenni-nimen takana on kuvataiteilija Werner von Hausenin vaimo, joka ensimmäisenä antoi pianotunteja ja konsertteja kodissaan osoitteessa Pohjoinen suotie 3.

Kaksi muuta naisnimeä, Tilly ja Hanna, tuovat kunniaa suurelle määrälle naisyrittäjiä Kauniaisissa. Tilly Soldan johti omaa lastenkotiaan Barnavårdsinstitutetiä ja Hanna Heinrichs tärkeää paperikauppaa.

Puuttuvat nimet ehkä askarruttavat. Se osoittaa aktiivista kiinnostusta. Ville Breda toivoo, että nimet antavat muistoja, ehkä halua tietää enemmän heistä ja paikkakunnan historiasta.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *