| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Joulu toi kaupunkilaiset keskustaan

Kauniaisten joulunavaus houkutteli kapunkilaiset ja myöskin espoolaiset kauppakeskukseen torstaina. Juha Korhonen oli poikiensa Alvarin (vas.) ja Oliverin kanssa ensimmäistä kertaa joulunavauksessa ja tykkäsivät kovasti tunnelmasta.

– Ihan mukavaa. Pojat näkivät paloauton ja päästiin syömään riisipuuroa, Juha Korhonen Kuuriniitystä kertoo.  

Päivä alkoi Kauniaisissa jo kahdeltatoista joulumarkkinoilla ja päättyi ilotulitukseen puoli kahdeksalta illalla. Järjestäjinä olivat kauppakeskus ja yrittäjät yhdessä kaupungin kanssa. Ilotulituksen sponsoroi K-Supermarket.

Paikalla oli päivän aikana myös yhdistyksiä ja koululaisia myymässä tuotteitaan. Ulkona päivysti VPK:n autot.

Suomenkielinen seurakunta oli myös mukana.

– Me ollaan tässä kohtaamassa ihmisiä, sanoo kappalainen Anna-Kaisa Tuomi.

– Tämä on hieno mahdollisuus kohdata ihmisiä, kauniaislaisia, ja morjestaa lennosta monia kasvoja, joita harvemmin tulee tavattua ja uusiakin tietysti, kirkkoherra Mimosa Mäkinen sanoo.

Ja paikalla oli myös itse joulupukki ja joulupukin poro, kuoro Granhultsskolanista, tiernapojat Hagelstamska skolanista ja moni muu. Juontajana toimi Macke Granberg.

Video ilotulituksesta

Katso kuvia tästä:

Joulutunnelma on saapunut kaupunkiin.
Joulupukki ja poro.
Paljon ihmisiä oli saapunut kauppakeskukseen joulunavaukseen.
Pitäisikö galleriaa kutsua promenaadiksi, Chrisun käytäväksi tai Tapanin tunneliksi, miettivät Tapani Ala-Reinikka ja kansanedustajat Raija Vahasalo ja Kari Tolvanen Kokoomuksesta. Tapanin tunneli oli Tolvasen ehdotus.

 

Manu Wright, Riitta Heino-Wright, Elina Järnefelt, Anne Heinonen, Nooa Järnefelt ja Vertti Heinonen pitivät kaakaobaaria. He tulivat Mäntymäen koulusta.

 

Macke Granberg.
Paloautot päivystivät ulkona.
Eeva Peltonen (vas.), Mimosa Mäkinen, Anna-Kaisa Tuomi ja Sonja Holkerinoja olivat tapahtumassa mukana.

 

Iirs, Cecilia, Siiri ja Eero olivat Saarnilaakson koulusta Espoosta.

 

Christoffer Lindqvist (vas.), Veronica Rehn-Kivi ja Patrik Limnell seisoivat RKP:n pöydän takana.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *