| KAUPUNKI - STADEN

Valtuustoesitys: Edward Anderssonille nimikkopaikka keskustaan

Kaupunki käsittelee parhaillaan valtuustoaloitetta nimetä jokin paikka monivuotisen valtuuston puheenjohtajan Edward Anderssonin mukaan. Kaupunginjohtaja Christoffer Masarin mielestä kaupungintalon kortteli voisi olla sopiva vaihtoehto.

Kaupunginhallitus keskusteli jo syksyllä 2012 pöytäkirjan ulkopuolella mahdollisuutta nimetä jokin paikka keskustassa samana vuonna kuolleen Anderssonin mukaan. Hallitus totesi silloin, että asia kannattaa viedä läpi ja että sen voisi toteuttaa parhaiten Kauniaisten keskustan uusimisen yhteydessä.

Edward Andersson, 1933-2012.

Valtuustoaloitteen tehnyt Stefan Stenberg (RKP) kehottaa kaupunkia ryhtymään toimenpiteisiin Edward Anderssonin mukaan nimettävän paikan löytämiseksi keskustasta, koska keskustan rakennustyöt ovat nyt loppusuoralla. Stenbergilla itsellään ei ole mitään erityistä paikkaa mielessään.

– En ole ajatellut mitään erityistä paikkaa, mutta luulen, että varmasti voidaan löytää järkevä vaihtoehto keskustassa tai keskustan lähettyvillä, Stenberg sanoo.

Kaupunginjohtaja Christoffer Masar kommentoi Kaunis Granille, että kaupungin nimikokoelma määritetään asemakaavassa. Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat päättäneet, että henkilönimen käyttöä asemakaavassa voidaan harkita aikaisintaan viiden vuoden kuluttua henkilön kuolemasta. Tämä on kansainvälinen käytäntö.

– Sitä paitsi tällaisella niin kutsutulla muistonimellä pitää olla merkitsevä ja positiivinen yhteys paikkaan, joka nimetään. Siksi olemme odottaneet sopivaa ja arvokasta paikka nimetä, Masar sanoo.

Hän toteaa, että kaupungintalon korttelin kaavoituksen yhteydessä on luonnollista nimetä Edward Anderssonin mukaan jokin paikka aivan kaupungin hallintorakennuksen lähellä.

– Asian valmistelun yhteydessä kysymme lupaa Anderssonin omaisilta käyttää nimeä. Lopullinen päätös paikasta ja tarkasta nimestä on poliittinen päätös, Masar sanoo.

Professori Andersson oli muun muassa kauppalanja kaupunginvaltuuston jäsen 1969–2008, valtuuston puheenjohtaja 1977–2003 ja varapuheenjohtaja 2004– 2008.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *