| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Lentoemännästä kosmetologiksi

Annika Niittylä, 40, kyllästyi aikaeroon ja jatkuvaan jetlagiin ja siirtyi kosmetologiksi. Nyt hänellä on oma yritys Kauniaisissa.

– Aloitin lentoemäntänä Finnairilla 2006. Urani aikana rakastamani elämäntapatyöni luonne muuttui todella paljon raskaammaksi lisääntyneen aikaero- ja kaukolentämisen takia. Minulla ja monella muulla alkoi terveys pettää jatkuvassa jetlagissa olemisen takia, yöunet katosivat aikaeroihin, jatkuva väsymys ja huono olo vaivasi, hän kertoo.

Joten hän päätti vaihtaa alaa. Takataskussa hänellä oli jo kosmetologin ammatti.

– Valmistuin kosmetologiksi vuonna 1999, joten vuosiksi koulunpenkkiä kuluttamaan ei tarvinnut lähteä.

Ensin hän oli sopimusyrittäjänä isossa kauneuskeskuksessa. Nyt hänellä on oma yritys, Annikan Salonki.

Hän toimii Hiushuone Kristalin kanssa samoissa tiloissa, Kirkkokatu 15:ssa.

– Vuoden 2018 lopulla tunsin olevani kypsä lähtemään kokonaan itsenäiseksi yrittäjäksi. Sopiva toimitila ja liikekumppani löytyivät nopeasti.

Mikä on sinun erityisalasi?

– Vastaanotoillani usein tarinat lentävät ja nauru raikaa, terapiaa annetaan ja vastaanotetaan. Kuitenkin yksi kosmetologin tärkeimmistä taidoista on ehdottomasti asiakkaan lukeminen, tieto ja tunne, koska on oikea aika hiljaisuudelle ja täydelliselle rentoutumiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *