Granibacken
| URHEILU - IDROTT

Täydellinen hiihtolomapäivä Granissa!

Hiihtoloman alkua leimasi ei niin talvinen sää, mutta torstaina keli oli mitä täydellisin talviharrastuksille. Hiihtokeskuksessa oli vilinää ja mäessä näkyi etenkin nuoria hiihtokoululaisia opettelemassa laskemisen saloja.

 

 

Henrik Fagerholmin tyylinäyte Gallträskin jäällä.

Kirpeä pakkassää teki myös hyvää Gallträskin jääradalle ja olosuhteet olivat otolliset luistelijoille. Radalla on pituutta noin 1,3 kilometriä ja KOLE ry:n (Kauniaisten omaehtoisen liikkumisen edistäjät) aktiivit pitävät huolen siitä, että rata on hyvässä kunnossa.

Tätä tarkoitusta varten seuran vapaaehtoiset saivat hiljattain käyttöönsä upouuden jäähöylän Ruotsista.

Kolen jäähöylä
Henrik Fagerholm esittelee jäähöylän, jonka KOLE on hankkinut Ruotsista.
Tälle kyltille saattaa valitettavasti olla tarvetta lähiaikoina.

Lähiaikojen sääennuste on tosin sen näköinen, että luistelukausi saattaa jäädä toivottua lyhyemmäksi tämän talven aikana.

Mutta järven jäällä on viimeisimpien mittauksien mukaan paksuutta 50 senttiä, joten se ei ole sulamassa ihan heti. Viime talvena kausi jatkui maaliskuun loppuun asti, ja jos öisin on kylmää niin luistelukelit jatkunevat.