| KAUPUNKI - STADEN

Opettajat haluavat pitää rehtorinsa

Kaupunginhallituksen suunnitelmat hallinnollisista muutoksista perusopetuksessa on herättänyt kritiikkiä Kauniaisten suomenkielisissä kouluissa.

Kaupunginhallitus on pyytänyt selvitystä mallista, jossa suomenkielisessä opetuksessa olisi jatkossa ainoastaan yksi rehtori, eli sama henkilö johtaisi sekä Mäntymäen että Kasavuoren kouluja. Tämän lisäksi molemmilla kouluilla olisi oma virka-apulaisrehtori. Tämä malli on ollut käytössä syksystä 2017 lähtien Kauniaisten ruotsinkielisessä perusopetuksessa ja kaupunginhallitus haluaa, että molemmilla kieliryhmillä on sama johtamismalli.

Etenkin Kasavuoren koulun opettajat vastustavat muutosta, ja haluaisivat jatkaa nykyisellä mallilla.

– Rehtorin läsnäolo koulun arjessa on todella kallisarvoinen asia. Virka-apulaisrehtorilla ei ole samoja valtuuksia, eikä voi samalla tapaa hoitaa arjessa esiin tulevia asioita. Me opettajat tiedämme, kuinka tärkeää on, että esimies on läsnä päivittäin, sanovat Kasavuoren koulun opettajat Jonna Killström (kuvassa oik.) ja Marjo Kekki.

Kaupunginhallituksen näkökulma on, että uusi malli toisi pedagogisia ja toiminnallisia etuja sekä vahvistaisi hallintoa ja johtajuutta. Mutta opettajille on jäänyt epäselväksi, miten.

– Me olemme yrittäneet kysyä, että mikä on se ongelma mitä tällä ratkaistaan, mutta vastauksesi sanotaan lähinnä, että tavoitellaan syvenevää yhteistyötä, sanovat Killström ja Kekki.

– Useimmat opettajat toivoisivat, että jos lisätään resursseja niin ei suunnata niitä hallintoon, joka toimii jo ihan hyvin, vaan ruohonjuuritasolle: esimerkiksi lisää koulunkäynninohjaajia, lisää oppimateriaaleja. Toimenpiteitä, jotka menevät suoraan lasten hyödyksi.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Rintamäki-Ovaska (Kok) sanoo että apulaisrehtorit olisivat itse asiassa enemmän läsnä arjessa kuin rehtori nykyisessä järjestelmässä. Hän sanoo myös, että opettajilta on noussut esiin aiheita, jotka tulee huomioida.

– On aivan ymmärrettävää, että muutos herättää suuria tunteita. Itse uskon, että esiin nostetut uhat ovat haasteita, joihin voidaan vastata. Päätös kaupunginhallituksessa tehdään koko perusopetuksen kehittämisen kannalta.

”Etäisyys ongelmana”

Opettajien mukaan ala- ja yläkoulu tekevät jo paljon yhteistyötä ja se sujuu sekä hyvin että luontevasti. Suurin käytännön ongelma on etäisyys koulujen välillä. Opetuspäällikkö Sari Aarniokoski tuo myös esiin etäisyyden ongelmana. Koulujen etäisyys on monta sataa metriä, mikä johtaa siihen, että opettajien arkikohtaaminen ei toteudu. Yhtenäisyydelle sillä on suuri merkitys. Mäntymäessä ja Kasavuoressa on yhteensä lähes 800 oppilasta. Näin iso määrä, kahdessa eri rakennuksessa, koetaan liian hankalaksi kokonaisuudeksi yhdelle rehtorille.

– Yleensä kun puhutaan kahden rakennuksen ratkaisuista niin kyseessä on kaksi pienempää yksikköä, ja yhteenlaskettu määrä oppilaita voi olla esimerkiksi noin 200, tai sitten on niin että on yksi suuri yksikkö ja toinen, joka on ainoastaan pieni sivuyksikkö, sanoo Aarniokoski.

Kaupunginhallituksen on määrä päättää tulevaisuuden johtamismallista kokouksessaan 25.3.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *