| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Puutarhan 10 kevätvinkkiä

  • Poista talvisuojaukset, kuten varjostavat kankaat, ikivihreiden kasvien päältä roudan sulamisen jälkeen. Niin kauan kuin maa on jäässä, ei auringossa vettä haihduttava kasvi saa juurillaan maasta vettä ja voi kuivua.
  • Leikkaa murtuneet ja kuivuneet pensaiden ja puiden oksat terävällä työkalulla elävään versoon tai lähes runkoon saakka. Puille on tärkeää, että rungon pullea oksankaulussolukko säästyy kokonaan, mutta ettei kuivuvia tappeja jätetä.
  • Ajoita mahdolliset huonokuntoisten puiden kaadot niin, ettei lintujen pesimärauhaa häiritä. Lintujen pesimäaika on pääsääntöisesti huhtikuusta heinäkuun loppuun. Poikkeuksena tälle säännölle ovat vain vaarallisten puiden kaadot ja rakennusluvan alaiset puiden kaadot.
  • Kunnosta linnunpöntöt valmiiksi kevätpesijöitä varten tai rakenna uusi pönttö.
  • Haravoi lehtiä tai lisää kuorikatetta pensaiden juuristoalueelle rikkakasvien kasvun ehkäisemiseksi.
  • Talveksi linnuille ja koristeeksi jätetyt, kuivat perennojen varret on aika leikata alas. Varret voi silputa katteeksi.
  • Haravoi ja kalkitse nurmikkoa, se parantaa nurmen kasvua. Lannoitusta ei välttämättä tarvita, sillä kalkitseminen vapauttaa sitoutuneita ravinteita maaperästä.
  • Herättele jäätynyttä kompostia lämpimällä vedellä tai vaikkapa kompostiherätteellä.
  • Nauti syksyllä istutettujen sipulikukkien loistosta. Monet sipulikukat kukkivat paremmin seuraavana vuonna, kun annat niille lannoitetta. Älä leikkaa sipulikukkien lehtiä ennen kuin ne ovat täysin kuivuneet, sipuli saa ravinteita seuraavan vuoden kukintaa varten kuivuvista lehdistä. Narsissien varret voit vaikkapa letittää.
  • Istuta hallaa kestäviä kukkia, kuten orvokkeja ja pieniä tetenarsisseja pihan ja parvekkeen ruukkuihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *