| YLEINEN - ALLMÄN

Kauniaisten lukio kestävällä linjalla

Kauniaisten lukion toimintasuunnitelmassa lukuvuodelle 2018-19 oli lukuvuoden teemana Kestävällä linjalla ja tämä on näkynyt vuoden aikana monella tavalla.

Teema oli rehtori Ilpo Ahlholmin mukaan valittu mm. siksi, että lukuvuoden aikana oli tarkoitus suunnitella ja perustaa Lukiolaisen bisneslinja, jonka toiminnan selkärankana on kestävä liiketalous.

– Niin teimmekin, suunnittelimme uusia kursseja ja sisältöä toiminnalle, rakensimme toimintakulttuuria ja verkostoa sekä järjestimme bisneslinjan pääsykokeen. Ensi elokuussa aloittaa historian ensimmäinen Bisneslinja, jossa opiskelee 25 opiskelijaa. Bisneslinjalaiset opiskelevat normaalit lukio-opinnot mutta sen lisäksi vähintään kahdeksan bisneskurssia – ja mukana kestävän liiketalouden näkökulma, hän kertoi lukion kevätjuhlassa.

Toinen merkittävä syy kestävällä linjalla -teeman valintaan oli kestävä kehitys, joka on aihekokonaisuutena lukion opetussuunnitelmassa. Ahlholm huomautti, että kestävä kehitys ei ole vain ekologista kestävää kehitystä vaan siihen kuuluvat myös sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen kestävä kehitys.

– Kevään ilmiöviikolla tarjosimme opiskelijoille kursseja, joissa oli mukana lukuvuoden teeman mukaisesti elementtejä kaikilta kestävän kehityksen osa-alueilta. Kurssisisällöistä löytyi esimerkiksi vapaaehtoistyötä, monikulttuurisuutta, kiertotaloutta, jätteiden käsittelyä ja hiihtovaellusta.

Ilpo Ahlholm.

Lukiossa tapahtuu muutakin kestävän kehityksen saralla.

– Olemme valmistelleet jo pitkään myös aurinkopaneelien hankintaa koulukiinteistöön ja nyt näyttää siltä, että ensimmäiset paneelit tuottavat sähköä koulun käyttöön ensi syksynä, rehtori kertoi.

Koulussa törmättiin myös konkreettiseen kestävän kehitykseen haasteeseen muutama viikko sitten jolloin koulun keskuskeittiössä alkoi suuri remontti, minkä vuoksi kouluruokailussa ei voinut käyttää normaaleja astioita tiskikoneiden puuttuessa.

– Tarjolle järjestettiin kertakäyttöastioita mutta teimme myös kampanjan omien astioiden käytön puolesta. Ilahduttavan moni opiskelija ja opettaja kuljetti mukanaan omia astioita ruokailussa, hän kertoi.

Kauniaisten lukion ylioppilaat kevätjuhlassa.

Ahlholm puhui myös ilmastonmuutoksesta ja nosti esiin ilmastolakon esikuva ruotsalainen Greta Thunberg, 16, joka ilmoitti viime elokuussa kieltäytyvänsä koulunkäynnistä kunnes ruotsalaiset poliitikot ottavat ilmastonmuutoksen vakavasti ja tekevät päätöksiä sen hillitsemiseksi.

– Thunbergin esimerkki on levinnyt laajasti eri maihin ja myös suomalaiset koululaiset osallistuivat ilmastolakkoon kevään aikana. Myös tässä salissa saattaa istua joku, joka oli mukana lakossa. Lukion rehtorina en voi olla sitä mieltä, että on hienoa, että opiskelijat ovat lakossa koulupäivän aikana. Sen sijaan olen sitä mieltä, että on hienoa, että opiskelijat hakevat keinoja vaikuttaa maapallon pelastamiseen ja edellisten sukupolvien virheiden korjaamiseen – upeaa työtä! Jatkakaa samalla kestävällä linjalla ja löytäkää yhä uusia vaihtoehtoja. Kuten ilmastolakko on osoittanut, teidän toimillanne on todella merkitystä, hän sanoi.