| YLEINEN - ALLMÄN

Bisneslinja alkaa Kauniaisten lukiossa

Kauniaisten lukiossa on vuodesta 2016 toiminut Lukiolaisen bisneskoulu, joka on tarjonnut monipuolisia kursseja yrittämisestä ja liiketoiminnasta. Tulevana syksynä lukio vahvistaa toimintatapojaan ja aloittaa Lukiolaisen bisneslinjan.

Bisneslinjalle haki 60 nuorta, joista 43 osallistui pääsykokeeseen keväällä. Syksyllä 23 opiskelijaa aloittaa uudella linjalla. Yksi onnen suosimista oli Julius Hannula, joka valitsi ensimmäiseksi vaihtoehdokseen Kauniaisten lukion bisneslinjan. Uusi linja herätti hänen kiinnostuksensa, kun sitä esiteltiin Kasavuoren koulun opinto-ohjaustunneilla. Kasavuoren yläkoulu on samassa rakennuksessa kuin Kauniaisten lukio.

– Bisneskurssit kuulostivat erityisen kiinnostavilta, ja niistä voi olla paljon hyötyä tulevaisuudessa, Hannula sanoo.

Kotona myös vanhemmat rohkaisivat häntä hakemaan linjalle. Hannulan mielestä hakuprosessi oli suhtellisen helppo. Pari viikkoa yhteishaun jälkeen hän sai kutsun sisäänpääsykokeeseen. Hakua varten hakijoiden piti kuvata itsestään video. Itse pääsykoe koostui yhdestä essee-tehtävästä ja kysymyksistä, jotka perustuivat jaettuun materiaaliin.

– Koska kokeeseen ei voinut harjoitella etukäteen, piti siinä käyttää aiempaa osaamista ja etsiä tietoa jaetusta materiaalista, Hannula kertoo.

Hannula uskoo, että tulevat vuodet ovat tavallisen lukion tapaiset, mutta mukana on myös toisenlaisia kursseja.

– Aion tehdä kovasti töitä koulussa, jotta pääsen sen jälkeen yliopistoon. Tulevaisuudensuunnitelmat eivät ole selvät, mutta oman yrityksen perustaminen voi olla yksi mahdollisuus.

Paljon muuta kuin yritystoiminta

– Maailma ei toimisi, jos kaikki ovat yrittäjiä, sanoo rehtori Ilpo Ahlholm ja selittää, ettei bisneslinjan tavoite ole pelkästään kertoa, miten yritys perustetaan tai miten sitä johdetaan. Ahlholmin mukaan yrittäjän tavoite ei voi olla pelkästään voiton tekeminen. Linjalla korostetaan kestävää liiketaloutta. Tätä Ahlholm pitää erittäin tärkeänä ja merkityksellisenä osana opetusta.

Bisneskursseilla opitaan työelämän ja jatko-opintojen kannalta hyödyllisiä tietoja ja taitoja, jotka ovat tärkeitä kaikille – ei pelkästään bisnesmiehille ja -naisille. Liike-elämän edustajien ja asiantuntijoitten pitämiä luentoja järjestetään oppilaille säännöllisin väliajoin lukion GraniTalks- ja Studia Granialia -sarjoissa.

Liike-elämän edustajien ja asiantuntijoitten pitämiä luentoja järjestetään oppilaille säännöllisin väliajoin, Ilpo Ahlholm (vas.) sanoo. Tässä Julius Hannulan kanssa lukion käytävällä.

Linjaa luonnehtii ehkä parhaiten bisnekseen liittyvä laaja kurssivalikoima. Markkinointi ja johtaminen, businessenglanti sekä tuotesuunnittelu ovat esimerkkejä oppilaille tarjolla olevista kursseista. Ylioppilastodistuksen lisäksi oppilaat saavat diplomin bisneslinjan suorittamisesta. Siitä voi olla paljon hyötyä, jatko-opintoja tai kesätöitä ajatellen.

L– Lukion tärkein tehtävä on tarjota oppilaille valmiuksia, joita tarvitaan työelämässä, ja että he jo nuorena löytävät vahvuutensa. Bisneslinja tarjoaa entistä käytännöllisemmän mahdollisuuden kurkistaa tulevaisuuden työhön, lisää lukion rehtori.

– Uskon, että tämä on hyvä juttu ja että teemme valtakunnallisesti merkittävää työtä, sanoo Ilpo Ahlholm, joka odottaa paljon tulevalta vuodelta.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *