| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Selvitystyö on käynnistynyt: Rehn-Kivi toivoo positiivista ratkaisua Uudenmaan erillisratkaisulle

Selvitystyö Uudenmaan sosiaali- ja terveyspalvelujen erillisratkaisusta sote-uudistuksessa on käynnistynyt Uudenmaan kunnille ja sote-toimijoille järjestettävällä tilaisuudella perjantaina (16.8.).

 

– Toivon, että erillisratkaisu Uudellemaalle löydetään. Toimivat lähipalvelut ja hyvälaatuiset hoitopalvelut ovat kuitenkin rakenteita tärkeämpiä, kansanedustaja ja Kauniaisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) sanoo.

Hän muistuttaa lehdistötiedotteessaan, että Uusimaa on maamme väestöllisesti ylivoimaisesti suurin maakunta.

– Haasteita on mm. monimuotoisen väestön ja kielellisen laajan levinneisyyden kanssa. Uusimaa tarvitsee siksi myös erillisratkaisun sote-uudistuksessa, jotta uusimaalaisille voidaan taata tasa-arvoinen hoito ja hoiva, Rehn-Kivi sanoo.

Hän on iloinen siitä, että hallitusohjelma useassa kohdassa painottaa hoitopalveluiden tarjoamista ruotsinkielellä myös käytännössä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *