| KAUPUNKI - STADEN

”Ei ole oikein, että meillä kasvaa kokonainen nuorisopolvi vailla järkevää tilaa”

Vuoden 2017 keväällä huomattiin silloisessa kauan palvelleessa nuorisotalossa kosteusvaurioita, mikä johti talon käyttökieltoon. Nyt pari vuotta myöhemmin nuorten kokoontumispaikkana toimii ahdas alle viidenkymmenen neliön kokoinen tila kirjastossa, koska sopivaa tilaa ei ole löytynyt.

Keväällä kaupunginvaltuutettu Freddi Waselius jätti asiasta valtuustoaloitteen. Hän haluaa määräaikaan mennessä tarkoituksenmukaiset tilat nuorisotoimelle. Hän on ollut pitkään huolissaan nuorisotoimen tilojen puutteesta. Hän kertoo, että hänen ehdotuksensa saada paremmat tilat mainittiin talousarviossa. Vaikka hän piti asian esillä nuorisovaliokunnan kokouksissa, ei tilanne silti näyttänyt edistyvän mihinkään. Aloitteen jättämällä hän sai omien sanojensa mukaan koko valtuuston asian taakse.

 

Anders Lindholm-Ahlefelt.

– Kauniaisten nuorisotoimi on erinomainen ja on tavoittanut hyvin nuoria. Kun ei ole ollut tiloja, osa nuorista putoaa pois toiminnasta. Tällä hetkellä nuorisotoimi on jo pitkään ollut väistötiloissa ja tilanne näyttää siltä, että näin tulee olemaan vielä monta vuotta, jolloin koko se arvokas työ, jolla toimintaa on rakennettu, pitäisi aloittaa alusta, ellei sitä saa pidettyä yllä. Tarkoituksenmukaiset tilat ovat tälle ehdoton edellytys, hän sanoo.

Hän haluaa myös tuoda esille, kuinka Kauniainen on todettu maailman onnellisimmaksi kaupungiksi, ja meidän on pidettävä huolta, että voimme taata myös nuorten hyvinvoinnin.

”Nykyiset tilat liian pienet”

On sanomattakin selvää, että kirjaston tilat ovat tällä hetkellä aivan liian pienet, mainitsee Kauniaisten kulttuuri- ja vapaaaikapäällikkö Anders Lindholm-Ahlefelt, kun haastattelen häntä vanhan nuorisotalon edustalla.

Freddi Waselius.

– Meillä on tiettyjä juttuja, mitä me ei ollenkaan saada tällä hetkellä tuotettua, hän sanoo.

Mitä kriteerejä uudella tilalla sitten olisi? Ainakin LindholmAhlefeltin mukaan hengailutilaa, turvallista tilaa, jossa pääsee puhumaan aikuiselle, ja kivaa tekemistä, jos sellaista ei löydy kotoa tai omasta kaveripiiristä.

Waselius haluaisi tarpeeksi huoneita ja tilaa pienryhmille, henkilökunnalle jne. hyvällä paikalla. Myös Lindholm-Ahlefelt painottaa, että sijainti on tärkeä.

– Se on myös tosi keskeinen juttu, koska ei ole mitään järkeä viedä nuorisotaloa semmoiseen paikkaan, minne nuoret eivät löydä, ja on hankalasti tavoitettavissa.

Sopivan kokoista tilaa ei löydy

Isoin ongelma on siinä, ettei Kauniaisista löydy vapaata sopivan kokoista tilaa. Siksi Anders toivoisikin, että kaikki, jotka jotenkin pystyisivät edesauttamaan tilojen löytämistä, osallistuisivat tähän keskusteluun, koska kaupungilla on tosi rajalliset omat paikat.

Aada.

Tietysti oli tärkeää kuulla myös nuoria. Käyttävätkö he kaupungin nuorisotiloja? Haastattelin Aadaa ja Niklasta. Aada kertoi käyneensä vanhalla nuorisotalolla vähän nuorempana useasti luokkansa kanssa, Niklas puolestaan kerran.

– Talolla myös pidettiin halvalla kivoja nuorisodiscoja, Aada sanoo.

Mitä discoihin tulee, näin isoja tapahtumia ei ole tietenkään mahdollista pitää kirjaston tiloissa. Lindholm-Ahlefeltkin kertoo vanhalla talolla käyneen välillä viikonloppuisin jopa 150 nuorta illan aikana. Nykyäänkin tulijoita olisi, jos vain tilat sallisivat.

Niklas.

– Ei ole oikein, että meillä kasvaa kokonainen nuorisopolvi vailla järkevää tilaa, Anders Lindholm-Ahlefelt toteaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *