| KAUPUNKI - STADEN

Ikäautoilijoiden kuntokurssi kiinnosti

Villa Bredassa järjestettiin ikäautoilijoiden kuntokurssi 22.5. ja 24.5. Kurssi järjestettiin Vanhusneuvoston aloitteesta ja se toteutettiin Liikenneturvan mallin mukaan. Marketta ja Heikki Koivisto osallistuivat, ja suosittelevat kurssia myös muille.

– Se oli hyvin monipuolinen. Ennen kaikkea jäi mieleen uudet liikennemerkit ja väistämisvelvollisuusasiat kevyen liikenteen osalta, Marketta sanoo.

Pääluennoitsija oli Pekka Kärkkäinen Liikenneturvasta. Alustajina olivat lisäksi paikallinen poliisi ja terveyskeskuslääkäri, jotka kertoivat liikenneturvallisuudesta ja ikääntymisen vaikutuksesta ajamiseen. Ohjelmaan kuului myös liikennemerkkien tunnistuskilpailu.

Heikki ja Marketta ajavat päivittäin lyhyitä matkoja, mm. kuskatessaan lapsenlapsia harrastuksiin ja tietysti tulee myös mökkireissuja tehtyä. Hybriiidiauton mittariin kertyy noin 15000 kilometriä vuodessa.

Onko jotain erityisen haastavaa liikenteessä?

– Ei, mutta ikä on sillä tavalla vaikuttanut, etten mielellään aja huonolla kelillä tai hämärässä tai sumussa, Heikki sanoo.

Hänen mielestään mieleenpainuvin tieto ja hyvä konkreettinen esimerkki koski nopeusrajoituksia kaupungissa ja mitä tapahtuu jos 20 metriä ennen suojatietä joutuu yhtäkkiä pysähtymään.

– Jos nopeus on 40 km/h ehtii pysähtyä, mutta jos vauhti on 50 km/h, on auton nopeus vielä 30 km/h kun tömähtää suojatielle, Heikki kertoo.

Kevään kuntokurssille osallistui 50 ikäautoilijaa. Suuren suosion takia on esitetty toiveita uusinnasta, joten suunnitteilla on vastaavanlainen kuntokurssi syksylle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *