| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Juhliva tenniskeskus on nyt Targa arena

Kauniaislaisen tennisseuran Grani Tenniksen omistama mailapeli- ja liikuntahalli on saanut uuden nimen. Espoon Ymmerstassa sijaitsevasta Freedom Fund arenasta tuli nyt Targa arena. Halli juhlii 10-vuotispäiväänsä 7.9.

– Todettiin juuri entisen sponsorin Martin Estlanderin kanssa, että oli kyllä aikamoinen saavutus, että saatiin halli aikaiseksi. Sitä ennen oli jo yritetty saada halli Kauniaisiin varmaan 30 vuotta, Grani Tenniksen toiminnanjohtaja Kirsi Lassooy (kuvassa) sanoo Kaunis Granille.

Uusi, pitkäaikainen, sopimus solmittiin Targa-veneistään tunnetun Oy Targa Center Ab:n ja veistämön Oy Botnia Marin Oy:n kanssa. Targa Centerin toimitusjohtaja Berndt Mérus on hallin asiakas ja asuu itsekin Kauniaisissa.

– Halli on viihtyisä ja monipuolinen koko perheen liikuntapaikka, jossa tehdään laadukasta ja pitkäjänteistä työtä liikunnan parissa. Haluamme olla mukana tukemassa alueen lasten ja perheiden vapaa-aikaa ja hyvinvointia, hän sanoo lehdistötiedotteessa.

Edellisen yhteistyökumppanin, Martin Estlanderin ja hänen yhtiönsä Estlander & Partnersin kanssa Grani Tennis teki yhteistyötä kahdeksan vuotta.

2000 kävijää viikossa

Grani Tennis perustettiin 1974. Nyt seuralla on vajaa 700 jäsentä. Kilpasarjoissakin ollaan mukana ja hallissa opettaa 5 täyspäiväistä ammattivalmentajaa. Hallista löytyy 3 tenniskenttää, 2 squashkenttää, 5 sulkapallokenttää sekä Move Wellness Centerin ylläpitämiä kunto- ja jumppasaleja.

Halli on kovassa käytössä koko ajan. Viikossa hallia käyttää noin 2000 ihmistä. Strateginen pääpainopiste on lapset ja nuoret.

– Meillä on iso juttu lasten liikunnallinen iltapäiväkerho. Me haemme lapset suoraan kouluista, Mäntymäestä ja Granhultista, ja täällä he syövät välipalaa, lukevat läksyjä ja sen jälkeen he pääsevät pelaamaan ja ulkoilemaan. Toiminta on koko ajan kasvanut, Kirsi Lassooy kertoo.

Muutakin kuin tennistä. Hallissa voi myös harrastaa joogaa ja jumppaa. Kuvassa Kirsi Lassooy.

Lauantaina 7.9. klo 12–16 on juhlan aika. Luvassa on mm. perhetennistä, pickleball ja sumopainia.

– On tarkoitus viettää iloinen koko perheen päivä. Hauska tapahtuma, missä pääsee kokeilemaan eri lajeja, Kirsi Lassooy sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *