| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Nina Hukkinen on Vuoden kauniaislainen

Vuoden 2019 kauniaislainen on nimeltään Nina Hukkinen, 54. Hänet palkitaan ruotsalaisuuden päivänä 6. marraskuuta.

Kauniaisten ruotsinkielinen kulttuuriyhdistys valitsi Vuoden kauniaislaisen 14. kerran. Ensimmäisenä palkinnon sai kulttuurineuvos Clara Palmgren vuonna 2005. Seuraavana vuotena oli professori Paavo Castrénin vuoro. Viime vuonna palkinnon sai eläkeläinen ja lakimies Alf Skogster.

– Näyttämöllä on edelleen hauskaa olla 26 ammattivuoden jälkeen, sanoo Hukkinen, joka on esiintynyt teatterissa, radiossa, tv:ssä ja elokuvissa.

Palkittu Nina Hukkinen ja kulttuuriyhdistyksen puheenjohtaja Patrik Limnell. – On tosi mukavaa tulla valituksi. Olen hyvin kiitollinen, että saan työskennellä Lukudraamassa, ja että väkeä tulee ja kuuntelee, Nina Hukkinen sanoo.

Tällä haavaa hän näyttelee Ruotsalaisen teatterin ”The Play that goes wrong” -farssissa. Seuraavat projektit ovat kaksi kuunnelmaa radioteatteriin.

Nina Hukkinen on sekä aloitteellinen että peloton. Siitä kertoo muun muassa Lukudraama-projekti Vallmogårdissa. Joka syksy hän kokoaa muutamia näyttelijäystäviään esiintymään yhdessä yleisölle parissa lukudraamassa. Tänä vuonna Vallmogårdin Lukudraama viettää 15-vuotisjuhlia kahdella esityksellä.

– Draamaillat edellyttävät tietyn määrän työtä, mutta eivät liikaa, hän sanoo.

Suositut illat ovat vetäneet yleisöä. Sen piti olla yhden illan juttu, mutta on jatkunut vuosi vuoden jälkeen, kiitos uskollisen ja lumoutuneen yleisön.

Teatterista ei ole pitkä matka puheeseen, puhetaitoon ja puheterapiaan. Hukkista kiinnostaa puheterapia.

Kuuden vuoden ajan hän on näyttelijäntyön rinnalla opiskellut logopediaa Helsingin yliopistossa. Hänen tavoitteenaan on olla jonain päivänä puheterapeutti.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *