| KAUPUNKI - STADEN

Ulla Schneider pyöräilee ympäristön puolesta

Hän kulkee junalla töihin Helsinkiin, ja ruokalistalla on kasviksia. Nämä kaksi todellista muutosta Ulla Schneider teki syksyllä. Hän osallistuu kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -projektiin, jonka Kauniaisten kaupunki on aloittanut.

Projektin tavoitteena on rohkaista kaupungin asukkaita ilmastoystävälliseen ja kestävään elämäntapaan, johon muun muassa liittyy omassa arjessa ilmastopäästöjen vähentäminen.

Projektiin kuuluu mittaus- ja testausvaihe sekä kaksi työpajaa, yksi ennen mittausta ja toinen testauksen jälkeen. Projekti toteutetaan syksyllä 2019, ja siihen osallistuu kahdeksan kauniaislaista perhettä.

– Perheillä on ollut työpaja, jossa he kävivät läpi omat hiilidioksididi- ja materiaalijalanjälkensä. Niiden pohjalta he laativat oman, vuoteen 2030 ulottuvan tiekartan tavoitteiden saavuttamiseksi. Testikuukauden jälkeen perheet arvioivat tilanteen uudelleen, kertoo ympäristöpäällikkö Anna-Lena Granlund-Blomfelt.

Projekti on osa kansainvälistä hanketta, Sustainable Lifestyle Accelerator. Mukana on kotitalouksia seitsemästä maasta: Suomesta, Tanskasta, Saksasta, Espanjasta, Sveitsistä, Meksikosta ja Intiasta. Ensimmäisen vuoden aikana osallistujia oli kymmenen kustakin maasta. Vuonna 2019 tavoitteena on saada jokaisesta maasta 500 kotitaloutta mukaan. Seuraavana vuotena tavoitteena on saada mukaan peräti 10 000 kotitaloutta kustakin maasta. Tarkoitus on kokeilla, miltä kestävät elämäntavat tuntuvat käytännössä, kun niitä alkaa noudattaa.

Anna-Lena Granlund-Blomfelt (vas.) opettaa Ulla Schneiderille, kuinka sähköpyörä toimii. Schneider sai pyörän viikoksi lainaan.

Projektin toteutuksesta vastaavat Kauniaisissa ympäristötoimen ympäristöasiantuntija Anna Sjövall ja D-mat, joka laatii suunnitelmat. Mukana on myös saksalainen Wuppertalinstituutti.

– Kauniaisten kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Grani-kiihdyttämöon yksi työkalu tavoitteen saavuttamiseksi. Yli puolet kaupungin kasvihuonepäästöistä on seurausta asukkaiden elämäntavoista ja kulutustottumuksista. Jotta kunnianhimoinen tavoite saavutetaan, on olennaista että C02 -päästöt vähenevät kestävämmälle tasolle kaupungin asukkaiden, yhdistysten ja paikallisten yritysten yhteistyön avulla, sanoo Anna-Lena Granlund-Blomfelt.

Juna auton sijasta

Projektissa mitataan hiilidioksidipäästöt ja materiaalijalanjälki. Keskivertotaloudellekestävä elämäntapa merkitsee, että ilmastopäästöjä pitää pienentää neljäsosaan. Auton vaihtaminen polkupyörään tai junaan arkimatkoilla voi olla yksi vaikuttavimmista teoista.

Ulla Schneider on tehnyt molemmat muutokset, ja on hyvin tyytyväinen tiekarttaansa, joka näyttää, miten hänen toimensa vähentävät ympäristövaikutuksia.

– Ajattelin, että pitää yrittää tehdä jotain konkreettista ja tämä on konkreettinen tapa vaikuttaa, hän sanoo.

Projektiin osallistuvat perheet ovat erilaisia. Ulla Schneider asuu nykyisin yksin, kun hänen tyttärensä on aloittanut opiskelut ja muuttanut pois. Tähän asti ovat Ulla Schneiderin ympäristötoimet rajoittuneet jätteiden lajitteluun. Nyt hän on antanut auton seistä ja alkanut syödä kasvispohjaisia ruokia.

– Näin olen ajatellut jatkaa. Minulla ei ollut vaikeuksia tähän mennessä, hän sanoo.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *