| KAUPUNKI - STADEN

Tuija Kokkonen värittää Kauniaista

Olet varmaan nähnyt kynät Odenwallin puistossa ja kuvan senioriparista Villa Bredan edustalla muuntajan seinässä. Kaupungin piha-alueiden kiinteistönhoitaja Tuija Kokkonen on värittänyt vuosien aikana monella tapaa Kauniaista. Viimeksi hän työskenteli Granhultissa.

Granhultissa lapset ovat maalanneet kiviä osana koulun Respekt (kunnioitus)-päivää, ja nyt kivet on asetettu koulupihalla olevan puun ympärille.

– Kiviä on yhteensä lähes 400, Tuija Kokkonen sanoo.

Eikä tämä ole ainoa asia, mitä koulussa on tehty. Tuija Kokkonen sai 40 000 euron määrärahan koulupihan kunnostamiseen, ja paljon on jo tapahtunut. Kiviportaat on peruskorjattu, leikkivälineitä huoltomaalattu ja uusia asennettu. Lapset ovat saaneet aidatun Multiareenan pallopeleille, telineet potkulaudoille, polkupyörien huoltopisteen, ynnä muuta.

– Kun löytyy vain vähän rahaa projektia varten, minut kutsutaan paikalle. Käytän mieluummin mielikuvitusta kuin rahaa, hän nauraa.

Usein hän on saanut avukseen nuoria kesätyöntekijöitä, kausityöntekijän sekä harjoittelupaikkaa tarvinneita opiskelijoita muun muassa Omniasta ja Livestä, ja niin myös on käynyt Granhultin tapauksessa. Vastaavanlainen projekti tehtiin vuosi sitten Kasavuoren koulussa. Usein paikalla on myös eläkeläinen Pekka Toivainen, joka auttaa rankentamisessa. Hän on muun muassa rakentanut uuden laiturin Gallträskille.

Kokkonen kertoo, että hänen kiinnostuksensa eri asioiden kunnostamiseen perustuu siihen, että hän tutkii ympäristöä, saa ajatuksia ja ryhtyy heti tuumasta toimeen.

– Kukaan ei ole hirveästi jarruttanut minua, hän nauraa. Kokkonen kertoo, että ihmiset ovat mielissään, jos ympäristössä löytyy tunnetta, eikä kaikki ole kliinistä.

Mistä projektista hän on saanut eniten kiitosta?

– Ehkä ensimmäisestä projektista eli kynistä, koska ne ovat olleet siellä kymmenen vuotta. Kyniä on nyt uusittu, hän kertoo.

Tuija muutti pari vuotta sitten Espooseen, mutta on asunut Granissa pitkään ja käynyt koulut kaupungissa. Hän on työskennellyt tässä virassa kymmenkunta vuotta.

– Pidän Kauniaisista. Täällä on hienoja ihmisiä, kaikki ovat niin mukavia, hän sanoo.

Faktaa Granhultsskolanin Respekt-päivästä

Respekt-päivä järjestetään kaksi kertaa lukuvuodessa. Päivän aikana oppilaat ovat ryhmissä, joissa on kaikenikäisiä lapsia ja ryhmän vetäjänä on kuudesluokkalainen. Jokainen ryhmä on mukana 3-4 pysäkillä. Asemilla ovat aiheina kunnioitus, yhteistyö ja yhteenkuuluvuus.

Yhdellä Respekt-päivän pysäkeistä on aina ollut tehtävänä yhteinen taideteos, kuten tänä vuonna kivet, jotka maalattiin syksyllä.

Muilla työasemilla oppilaat ovat voineet olla osana luentoa. Oppilaat ovat myös laatineet sääntöjä, miten muita pitää kohdella verkossa ja eri chateissa.

Lapset ja aikuiset ovat pitäneet paljon tapahtumasta, joka on lisännyt yhteenkuuluvuuden tunnetta. Oppilaat ovat oppineet tuntemaan eri vuosikurssin oppilaita, ovat oppineet, miten toisia voi tavata, ja millaiset oikeudet heillä on tulla kohdelluksi verkossa.

Lähde: Hanna Rönnblom, Granhultsskolan

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *