| YLEINEN - ALLMÄN

Ilahduta yksinäistä vanhusta joulukukalla

Ikäihmisten hoivapalveluita tarjoavan Kotona Asuen Seniorihoivan hyväntekeväisyyskampanja on vuodesta 2010 lähtien tarjonnut konkreettisen mahdollisuuden tuoda iloa yksinäisille vanhuksille.

Nyt käynnistyvä vuosittainen Ole Joulupukkina Seniorille -kampanja kannustaa piristämään syrjäytyneitä vanhuksia joulukukkalahjoituksella.

– Tuntemattoman lahjoittama joulukukka merkitsee vastaanottajalleen, että hänestäkin välitetään, kertoo Kotona Asuen Seniorihoivan perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Samuli Suominen.

Kampanjakaupunkien kotihoidot ja vanhuspalvelut ovat valinneet kukkalähetysten saajiksi yksinäisiä ja vähävaraisia vanhuksia. Yhteistyötahona Kauniaisissa ovat Kauniaisten kotihoito ja Villa Breda.

Kuka tahansa voi osallistua kampanjaan ostamalla lahjoituskukan kampanjaan osallistuvasta kukkaliikkeestä. Kukan voi valita oman mieltymyksen mukaan. Korttiin on kirjoitettu valmiiksi vanhuksen etunimi ja ikä. Toiselle puolelle voi lahjan antaja kirjoittaa oman tervehdyksensä, joka tuo saajalle tärkeän tunteen siitä, että joku ajattelee juuri häntä. Kukan lahjoittajat ja vastaanottajat pysyvät tuntemattomina. Kukat toimitetaan vastaanottajille joulunalusviikolla.

Viime vuonna Kotona Asuen Seniorihoiva ja yhteistyötahot välittivät 7250 joulukukkaa yksinäisille vanhuksille.

– Olemme saaneet vuosien varrella paljon kiitollista palautetta kampanjasta. Erityisen liikuttavaa oli 89-vuotiaan rouvan käsin kirjoittama kiitoskirje, jossa hän kertoi, kuinka tuntemattoman lahjoittama joulukukka oli koskettanut ja tuonut onnen kyyneleet silmiin, Samuli Suominen muistelee.

Joulukukkakampanja toteutetaan 18.12. Asti. Lisätiedot kampanjasta ja yhteistyöliikkeistä: KotonaAsuen.fi ja KotonaAsuen.fi/hoivapalvelut/ole-joulupukkina-seniorille

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *