| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Abit penkkariajelulla – nyt odottaa lukuloma

Tunnelma oli katossa kun kauniaislaiset abiturientit lähtivät penkkariajelulle torstaina.

Suomenkieliset abit ajoivat Mäntymäen koulun ja ruotsinkieliset abit Granhultsskolanin kautta Metroarenalle, mistä Espoon ja Kauniaisten abit lähtivät yhteiselle ajelulle ympäri Espoota.

– Nyt tuntuu ihan mahtavalta, ei ole ihan vielä ymmärtänyt, että koulu loppuu, kertoi Laura Salin Kauniaisten lukiosta ennen kun abit hyppäsivät lavalle.

Vasemmalta Laura Salin, Elna Kanerva ja Tiia Rönkä.

Se seikka, että todistuksella tästä vuodesta lähtien on suuri paino jatko-opintoja ajatellen tuo Tiia Röngän mielestä vähän enemmän stressiä lukulomalle, koska hän ei vielä tiedä mihin hän hakee.

– Mutta sitä ei mietitä nyt, he toteavat.

Iltapäivällä odotti risteily Tallinnaan.

Greta mukana

Greta Thunberg oli tällä kertaa päässyt mukaan abien lakanoihin. Kauniaisten lukion abit viestittivät mm. että nyt on “Lukustrejk för klimatet”.

– Meillä on oman koulun kirjoittajia 120 ja lisäksi koulun ulkopuolisia tutkinnon täydentäjiä ja korottajia – entisiä koulun opiskelijoita suurin osa – noin 30 päälle, lukion rehtori Ilpo Ahlholm kertoo.

Nyt abit lähtivät lukulomalle ennen kevään kirjoituksia.

Katso kuvia alla:

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *