| KAUPUNKI - STADEN

Taiteelle lisätilaa Kauniaisissa – Kaupungin taidegalleria muuttaa kirjastoon

Helmikuusta 2020 alkaen taiteilijat ovat voineet varata kokonaisen huoneen näyttelyille Kauniaisten kirjastossa.

Nuorisotalo on muuttanut kirjastosta kaupungintaloon, ja samalla kaupungin- talon galleriatoiminta siirtyy kirjastosta vapautuneeseen tilaan.

– Toivomme uutta kiinnostusta näyttelyitten järjestämiseen Kauniaisissa. Uudessa galleriassa on paljon paremmat tilat kuin aiemmin, kertoo kulttuurituottaja Cecilia McMullen.

Paikan sijainti on erinomainen: suuri ja valoisa huone, joka näkyy heti kun on astunut sisään kirjastoon. Tänne mahtuu paitsi tauluja myös sellaisia taideteoksia, jotka tarvitsevat lattiatilaa. Gallerian voi varata myös muunlaisille näyttelyille kuin puhtaasti taiteellisille. Esimerkiksi tällä haavaa on tiloissa esillä Kauniaisten Folkhälsanin muistonäyttely yhdistyksen lastentarhatoiminnasta vuosina 1944–2019.

Galleria on avoinna kirjaston vilkkaimpina vierailuaikoina maanantaista torstaihin klo 11–18, perjantaina klo 11–17 ja lauantaina klo 10–15. Ennen ja jälkeen aukioloaikojen kirjasto myös järjestää tilaisuuksia salissa, kuten kirjailijavierailuja ja kirjakeskusteluja kouluille.

Uuden gallerian nimestä ei ole vielä tietoa. Nimikilpailu jatkuu helmikuun loppuun.

– Ken haluaa ehdottaa gallerialle nimeä, voi tehdä sen galleriassa tai lähettää sähköpostia minulle, McMullen kertoo.

Gallerian käytön normaaliviikkohinta on sata euroa. Kauniaislaisille yhdistyksille ja järjestöille hinta on halvempi, etenkin jos järjestön toiminta suuntautuu lapsiin ja nuoriin, työttömiin tai senioreihin.

Kaupungin kulttuuripalvelut vastaa kulttuurigallerian koko toiminnasta. Jos haluaa varata tilan, ota yhteyttä Cecilia McMulleniin sähköpostilla osoitteessa cecilia.mcmullen@kauniainen.fi Kirjaston omat mahdollisuudet järjestää näyttelyitä säilyvät.

Sisäänkäynnin lasivitriinin voi varata esimerkiksi korujen myyntiin tai erilaisten keräilykohteitten esittämiselle. Lisäksi lehtihuoneessa on seinätilaa pienimuotoisia näyttelyitä varten. Erona galleriaan nämä näyttelyt ovat avoinna myös kirjaston omatoimiaukioloaikoina.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *