| KAUPUNKI - STADEN

Kaupungintalon alue kiinnostaa asukkaita

Yhdyskuntavaliokunnan puheenjohtaja Finn Berg (RKP) ei ole koskaan aiemmin kunnallispoliitikon urallaan saanut yhtä paljon palautetta kuin kaupungintalon alueen asemakaavasuunnitelman osalta.

– Kaavoituskysymykset tuottavat eniten palautetta, koska ne vaikuttavat ihmisten lähiympäristöön. Se näkyy kaikkialla, ei pelkästään Kauniaisissa, hän sanoo.

Ymmärrettävästi kansalaiset eivät yleensä halua, että oma lähiympäristö muuttuu. Hän kuitenkin kysyy, miten Kauniainen voi olla ottamatta huomioon voimistuvaa muuttoliikettä Helsingin seudulle. Asuntojen lisääntynyt tarve ilmentyy ennen muuta Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteisessä MAL-sopimuksessa, joka valtion aloitteesta ja painostuksesta on solmittu valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien välillä. Sopimukseen sisältyy vuosittainen yhden prosentin väestönkasvu, jonka Kauniainen on sisällyttänyt omaan asunto-ohjelmaansa.

– Kyseessä on koko seudun ja kaupungin kehityksestä pitkällä tähtäimellä ja minä koen että emme voi vain jättäytyä sen ulkopuolelle ja olla ottamatta vastuuta omalta osaltamme, hän sanoo.

Ehdotus kaupungintalon alueen asemakaavan muuttamisesta, joka on ollut pöydällä marraskuusta 2019, palautettiin yhdyskuntavaliokunnan kokouksessa 11.2 uudelleen valmisteltavaksi. Siten asian käsittelyssä on jälleen alkanut tapahtua.

Ehdotus palautettiin erinäisin muutosehdotuksin nk. Käärmetalon osalta.

– Palautusehdotus poistaa yhden kerroksen Tunnelitien puoleisesta päädystä, kuudesta kerroksesta viiteen, Finn Berg sanoo.

Sitäpaitsi Junghansinkujan ylittävän osan pituus puolittuu, mikä merkitsee, että puut säilyvät. Monet ovat olleet huolissaan siitä, mitä puille tapahtuu.

– Puitten säilyttämisen puolesta on esitetty laajalti mielipiteitä. Yhteiskunnan pitää huomioida ihmisten mielipiteitä päätöksiä tehdessään, Finn Berg toteaa.

Kaupunginhallitukseen keväällä

Berg on toiveikas, että valiokunta voi osaltaan hyväksyä muutetun asemakaavaehdotuksen, jolloin kaupunginhallitus voi käsitellä suunnitelman keväällä ja päättää asemakaavaehdotuksen esille asettamisesta. Valiokunta ja kaupunginhallitus keskustelivat suunnitelmasta epävirallisessa kokouksessa helmikuussa, ja se johti muutosehdotukseen, joka sai paljon tukea.

– Prosessi on ollut vaikea. Suunnitelma on nostattanut paljon tunteita puolesta ja vastaan. Monissa tapauksissa vastalauseet perustuvat tunteisiin ei niinkään faktoihin, mikä sinänsä on ymmärrettävää, Finn Berg sanoo.

Koko projektin tavoitteena on luoda mahdollisuuksia asunnoille ja alueen palveluille, sekä tiloja kaupungin hallinnolle. Todennäköisesti valiokunta Finn Bergin mukaan ottaa kantaa uuteen ehdotukseen 31.3. minkä jälkeen suunnitelma voi päätyä kaupunginhallituksen käsittelyyn 20.4.

Hänen mukaansa on selvää, että asukkaat saavat esittää vastalauseita ja vetoomuksia mutta on tärkeää, että mielipiteet perustuvat tosiasioihin.

– Muuten tilanne lukkiutuu ja sitä on erittäin vaikea ratkaista, hän sanoo.

Remontti ei kiinnosta

Finn Berg toteaa, että nk. käärmetalon suunnittelu tapahtui huolellisessa demokraattisessa prosessissa, joka pitää viedä loppuun. Kaupungintalon osalta on saatava ratkaisu aikaan muun muassa siksi, että on ihmisiä, jotka eivät pysty työskentelemään talossa sisäilman takia. Useiden miljoonien eurojen upottaminen remonttiin, jonka lopputuloksesta ei ole täyttä varmuutta, ei innosta Bergiä.

– Olemme monta kertaa lukeneet epäonnistuneista korjausprojekteista, joissa kohteet muutaman vuoden sisällä on jouduttu korjaamaan toistamiseen tai purkamaan. Kun asia on venynyt näin pitkälle, ei remontti enää ole vaihtoehto. Jos kaupungintalo halutaan säilyttää, tarvitsemme aivan uuden suunnitelman, Berg sanoo.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *