| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kolmekymmentä vuotta yrittäjänä, puoli vuosisataa Granin asukkaana

– Kun on lapsena asunut Kauniaisissa, niin täällä haluaa sitten aina asua. Niin ajattelevat myös monet parhaimmista kavereistani, jotka tunnen koulun penkiltä asti. Näin kertoo ratsastustarvikeliike Hipposportin perustaja, toimitusjohtaja Virve Ruutu-Martikainen.

 

Hipposportin perustamisesta on helmikuun 1. päivä tullut kuluneeksi 30 vuotta. Suomen Yrittäjät ry palkitsi Virve Ruutu-Martikaisen ansiokkaasta yritystoiminnasta timanttisella ansioristillä.

– Muistan yhä kuin eilisen päivän, kun vanhempieni kanssa, keittiön pöydän ääressä Kauniaisten Bembölentiellä, suunnittelin yrityksen perustamista. Vanhempani ovat ekonomeja, ja minäkin kauppaopiston naisia, Ruutu-Martikainen nauraa. 

– Äitini keksi Hipposport-nimen, minä ja isä kaiken muun, hän jatkaa pilke silmäkulmassaan.

Mutta kyllä kaikki alkoi rakkaudesta hevoseen. 

– Ja omasta kymmenvuotiaana alkaneesta ratsastusharrastuksesta. Täällä Kauniaisissa asui useita meitä, lajin harrastajia. 

Hipposportin toiminta-ajatukseen tänä päivänä kuuluu keskeisenä hevosen hyvinvoinnin parantaminen entisestään. Sen edellytyksenä on, että niin ihmisen kuin eläimenkin huolto ja varustukset ovat oikeanlaiset. Siihen Hipposport pyrkii, tarjoamalla laatutuotteita niin hevoselle kuin ratsastajallekin. 

– Ja myös tarjoamalla ehdottoman asiantuntevaa palvelua. 

Palvelua hevosellekin? 

– Kyllä vaan, sillä hevosellekin on liiketiloissa oma paikkansa, jonne sen voi tuoda Virven aviomiehen, Atte Martikaisen satulansovitukseen. 

Liike sijaitsee vain tuokion matkan päässä Kauniaisten kodista; Espoon Kilossa. 

Suomen Yrittäjät palkitsi myös Atte Martikaisen kultaisella ja asiakaspalvelupäällikkö Linda Krausen 20 vuoden ansioristillä. 

Tänä vuonna ratsastajien kattojärjestöllä Suomen Ratsastajainliitolla (SRL) on suuri juhlavuosi. Se täyttää 100 vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *