| KAUPUNKI - STADEN

Nyt poliittiset elimet voivat kokoontua etänä, mutta haasteitakin löytyy

Kauniaisten kaupunginvaltuusto on nyt hyväksynyt hallintosäännön muutoksen, joka mahdollistaa valiokuntien ja muiden poliittisten elimien kokoontumiset tarvittaessa myös etänä.

 

Valtuusto päätti asiasta ennätyslyhyessä kokouksessa maanantaina (23.3.), jolloin valtuutetut istuivat turvallisen etäisyyden päässä toisistaan Villa Junghansissa. Kokous kesti 8 minuuttia.

Kaupungin tiedottajan Markus Jahnssonin mukaan on kuitenkin todennäköistä, että kaupunki ei jatkossakaan pysty järjestämään valtuuston kokouksia kokonaan sähköisinä, koska se kuntalain mukaan edellyttää läsnä olevien yhdenvertaista näkö- ja ääniyhteyttä, joka voi mm. teknisesti olla haastavaa järjestää.

– Yksi mahdollisuus on kuitenkin epidemian jatkuessa järjestää kokoukset hybridimuodossa, eli siten, että osa osallistuu kokoukseen kotoa käsin ja osa Junghansista käsin, hän sanoo.

Kaupunki on tätä tarkoitusta varten tilannut videokonferenssi-laitteiston, joka tullaan sijoittamaan Junghansin saliin.

Ennen uusien sähköisten päätöksentekomuotojen käyttöönottoa vaadittiin kuitenkin muutoksia kaupungin hallintosääntöön.

Keskiviikosta 18.3. alkaen kaupungin johto työskentelee valtioneuvoston päätösten mukaan lähinnä etänä. Kaupungintalo suljettiin samana päivänä.

Näin kaupunki palvelee, lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *