| KAUPUNKI - STADEN

Masar: Hyvä alku, mutta on vaikea vielä sanoa, riittääkö hallituksen tuki

Valtioneuvosto on päättänyt toimista koronakriisin kovasti kiusaamien kuntien auttamisessa. Ovatko keinot riittäviä, kaupunginjohtaja Christoffer Masar?

 

– Koska on vielä epäselvää minkälaiset lopulliset summat ovat ja millä tavalla ne jakautuvat, on vaikea arvioida, ovatko päätökset riittäviä. Ensimmäinen reaktioni hallituksen lehdistötilaisuuden 8. huhtikuuta perusteella on, että päätökset ovat hyvä alku, mutta vielä riittämättömät suhteutettuna niihin suuriin tulojen menetyksiin ja menojen lisäyksiin, jotka koronavirusepidemia tuo mukanaan. Mutta on vielä auki, miten suurista lisätoimenpiteistä hallitus päättää myöhemmin vuoden aikana ja miten ne tarkalleen ottaen tulevat jakautumaan.   

Hänellä on samalla myös ymmärrystä sille, että hallituksen nyt ensisijaisesti tulee pelastaa yrityksemme ja siten estää konkursseja, työttömyyttä ja sitä, ettei mahdollisuuksia talouden toipumiselle koronepidemian jälkeen heikennetä.

– Viime kädessä tämä on avain myös sille, miten kunnat selviytyvät taloudellisesti, hän sanoo.

Miten Kauniainen selviytyy kriisistä?

– Myönteistä on, ettei meillä ole pitkäaikaista velkaa, ja että meidän aikaisempien vuosien positiivista tuloksista kertyneet ylijäämät ovat väestömäärään suhteutettuna suuria, noin 52,7 miljoona euroa. Kielteistä on, että olemme kunta, joka on täysin riippuvainen verotuloista, ja siten tulojen väheneminen on meillä suurempaa kuin kunnilla, joiden tulot perustuvat suurilta osin valtionosuuksiin. Eniten olen huolissani siitä, että kunnat, jotka ovat vähiten riippuvaisia valtionosuuksista saavat kärsiä tästä, koska tulojen väheneminen iskee kovimmin niihin, ja valtion tukitoimenpiteet suunnataan yleensä kunnille, jotka ovat riippuvaisia valtionosuuksista. Mutta se, ettei Kauniaisilla ole velkaa ja että kaupungilla on taseessa kertynyttä ylijäämää tarkoittaa, ettei meidän tarvitse tehdä paniikkiratkaisuja.

Pakotetaanko kaupunki lomautuksiin kevään aikana?

– Yritämme, jos mahdollista välttää lomautuksia. Olemme varsin hyvin onnistuneet löytämään tehtäviä työntekijöillemme, myös niissä toimipaikoissa, jossa toiminta on päättynyt koronakriisin takia. Olemme nyt myös rohkaisseet työntekijöitämme, joilla on vähän töitä suljetuissa yksiköissä, hyödyntämään mahdollisuutta ottamaan lomaa.   

Näin hallitus päätti:

Ensi toimena kriisitilanteessa kuntien vuoden 2020 verotulojen menetyksiä korvataan 547 miljoonalla eurolla. Hallitus valmistelee myös toukokuun lisätalousarvioesitykseen kuntien tukipaketin, jonka koko on vähintään miljardi euroa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *