| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kolumni: Kaunis Grani nostaa profiilia

Meidän paikallislehtemme Kaunis Granin tehtävänä on olla kunnan tiedotuslehti ja kaupallinen ilmoituspaikka, ja tehtävänä on myös tuottaa juttuja, joista lukijat pitävät.

Ensin mainitut tehtävät muodostavat kahteen jalkaan nojaavan taloudellisen perustan. Sanallisen ja kuvallisen sisällön tavoitteena on tehdä lehdestä kiinnostava, ja tämän osalta olemme myös pyytäneet apua lukijoilta.

Lehden kahteen jalkaan nojaavat taloudelliset edellytykset ovat asia, joiden mukaan lehden toimituksessa pitää toimia. Tietenkin tästä voi olla kielteisiä näkemyksiä koska talous asettaa rajat lehden toimitukselle. Toisaalta aivan vapaasti tehty paikallislehti ei ole realistinen vaihtoehto. Kansalaiset haluavat tietoa kaupungin tapahtumista ja lukea kaupallisia ilmoituksia etenkin nyt, kun kauppakeskus on kasvanut.

Viime vuosina on ollut tiettyä painetta lukijatutkimuksen tekemiselle. Tavoitteena on ollut saada selville, mikä on lukijoitten käsitys lehdestä, ja kuulla heidän toiveitaan ja kritiikkiä. Monivuotiseen tutkimuskokemukseen perustuvan käsitykseni mukaan tässä asiassa ei kannata luottaa kalliisiin konsultteihin, joiden laskun veronmaksajat maksavat, ja hyöty lukijoille on vain minimaalinen.

Palaan vielä tähän, miksi mielipide on näin kielteinen.

Onneksi Kasavuoren suomenkielisestä lukiosta löytyy Grani Works, jossa koululaiset tekevät erilaisia tehtäviä vaatimattomalla korvauksella. He saivat tehtävän ja katsokaa: iskimme useita kärpäsiä yhdellä iskulla. Kunnan kulut olivat minimaaliset, oppilaat oppivat tekemään lukijakyselyä, ja me saimme sen, mitä halusimme eli lukijoitten käsityksiä.

Kyselyitten ongelma on, että osallistuminen niihin on vähäistä. Tässä tapauksessa kyse oli vajaasta 200 ihmisestä. Vastanneet olivat sitäkin aktiivisempia. Vaikka olisimme valinneet hyvin kalliin ratkaisun haastattelijoineen kaikkineen, ei ole yhtään varmaa, että olisimme yhtään tätä viisaampia. Ihmiset tietävät, mistä eivät pidä, mutta heidän toiveensa ovat usein epäselviä ja niitä on vaikea oivaltaa.

Samanaikaisesti tämän kanssa kaupunki oli teettänyt asukaskyselyn, jonka vastausprosentti oli noin 38. Ylipäätään näyttää siltä, että kauniaislaiset ovat tyytyväisiä kuntaan ja palveluihin, joita kunta tarjoaa. Sen sijaan pitää olla varovainen tulkitsemaan kehityssuuntia tai muutoksia suuntaan tai toiseen.

Vuonna 2016 tehdyn kyselyn tuloksia on verrattu uusiin, ja tulokset ovat käytännössä muuttumattomat yhtä seikkaa lukuun ottamatta. Erojen pitäisi olla useita prosenttiyksiköitä ennen kuin voi sanoa varmasti, onko jokin seikka huonontunut vain muuttunut paremmaksi. Kun kerron tämän, on selvää että entistä harvemmat ovat tyytymättömiä kaupunkiin kuin olivat vuonna 2016.

Kaupungissa on jotain muuttunut paremmaksi verrattuna mitä on tapahtunut naapurikunnissa.

Kaunis Granin tapauksessa profiilia on tarkoitus nostaa syksyllä: virkistää lehden profiilia tarpeellisten mutta tylsien kunnallisten ilmoitusten osalta. Samalla etusivu kohenee, ja sama koskee juttuja. Muutokset ovat varovaisia, mutta lehden journalistinen sisältö on tietysti tärkeä. Ihmiset haluavat lukea tarinoita nykyajasta, menneestä ajasta ja eri aiheista. Tähän liittyen Kauniaisista löytyy paljon ammennettavaa.

JAN SUNDBERG

LEHDEN TOIMITUSNEUVOSTON PUHEENJOHTAJA

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ