| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Targa arena laajentaa

Kauniaislainen tennisseura Grani Tenniksen sataprosenttisesti omistamassa Targa arenassa on juuri nyt laajennus käynnissä. Hanke tuo mukanaan mm. 3 padelkenttää hallin tarjontaan. 

 

– Padel tukee hallin monipuolisuutta, eli saadaan uusi mailapeli entisten (tennis, sulkapallo, squash, pingis, pickleball) lisäksi, Kirsi Lassooy, Grani Tenniksen toiminnanjohtaja, kertoo.

Urakan on tarkoitus olla valmis marraskuussa. Laajennukselle on myönetty Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki liikuntapaikkarakentamiselle, 0,75 miljonaa euroa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 3,3 miljoonaa euroa. Lainan takaajina ovat Kauniainen ja Espoo.

Kirsi Lassooy työmaan vieressä. Espoon Ymmerstassa sijaitsevasta arenasta, entinen Freedom Fund arena, tuli viime syksynä Targa arena. Halli juhli 10-vuotispäiväänsä syyskuussa 2019.

Laajennusosaan on Kirsi Lassooyn mukaan myös tulossa kaksi tenniskenttää, katettu pysäköintitila hallin alle, toimivat tilat iltapäiväkerholle, pukuhuoneet tytöille ja pojille ja fysiikkavalmennustilat.

 – Saman katon alla voi tulevaisuudessa harrastaa monia lajeja hallissa, jolla on loistava sijainti Kauniaisten kupeessa keskellä Espoota, hän sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *