| URHEILU - IDROTT

Jalkapallosarjat käynnistyvät kesäkuussa – GrIFK lähtee kauteen Jari Europaeuksen johdolla

Grankulla IFK:n uusi päävalmentaja, Jari Europaeus, olisi varmasti halunnut erilaisen valmistautumisjakson uudessa seurassaan. Koronavirusepidemia laittoi kuitenkin maaliskuussa urheilun odottamattomalle tauolle.

Pelaajille laadittiin harjoitteluohjelmat, mutta iso vastuu jäi pelaajille.

– Toivotaan, että jokainen on pystynyt ja jaksanut tehdä hyvällä asenteella duunia yksinään.

Yksi ensimmäisenä käynnistyvistä sarjoista on Jalkapallon Kakkonen, jossa Grankulla IFK aloittaa kautensa 13.6. Koska täysipanoiset joukkueharjoitukset päästiin aloittamaan vasta kesäkuun alussa, olisi Europaeus mielellään aloittanut sarjan Veikkausliigan tavoin vasta heinäkuussa.

– Hyvä puoli on, että kaikki ollaan samalla viivalla ja yhdessäoloaika on kaikilla ollut samanpituinen.

Kokenut valmentaja

Valmentaja Europaeus on kokenut niin pelaajana kuin valmentajana. Entinen maajoukkuepelaaja muistetaan kotimaan kentiltä ennen kaikkea HJK:n pelaajana ja mittavalle pelaajauralle mahtui myös jakso Ruotsissa. Edellisellä kaudella Europaeus oli mukana FC Espoon valmennusryhmässä Kakkosessa, jonka lisäksi hän on toiminut urallaan päävalmentajana niin Veikkausliigassa kuin Ykkösessäkin.

Joukkueen manageri ja monivuotinen pelaaja Petter Meyer, kertoo joukkueen yhteisen projektin lähteneen hyvin käyntiin

– Euffa on kokenut ja hänellä on hyvä ote ryhmään. Kokemus paistaa kaikesta tekemisestä.

Tuleva kausi tullaan pelaamaan poikkeuksellisella sarjajärjestelmällä.

Europaeus on viihtynyt Kauniaisissa ja kehuu seuran harjoitusolosuhteita – joukkue sai harjoitella talven hallissa ja keskuskenttä ympäristöineen tarjoaa hyvät olosuhteet joukkueelle.

– Harjoitusolosuhteiden osalta ei paremmin voisi olla.

Tuleva kausi

GrIFK lähtee kauteen kapealla ryhmällä. Uusina pelaajina saapuivat FC Espoosta Sami Stam sekä Teemu Koski, jotka tarjoavat valmennukselle vaihtoehtoja keskikentän keskustaan sekä laidalle. Omista nuorista Noa Maxwell on harjoitellut joukkueen mukana ja kamppailee Europaeuksen mukaan tosissaan avauskokoonpanopaikasta.

Valmentajan mukaan nuorille tullaan antamaan mahdollisuuksia näyttää osaamistaan. On tärkeää, että lupaukset näkevät, että omassa seurassa on mahdollisuus päästä edustusjoukkueeseen, sanoo Europaeus.

Tuleva kausi tullaan pelaamaan poikkeuksellisella sarjajärjestelmällä. Sarjassa pelataan lohkon joukkueiden kesken yksinkertainen sarja ja lisäksi alueellisissa minilohkoissa kaksinkertainen sarja. GrIFK:n kanssa samassa minilohkossa pelaavat Atlantis, FC Espoo sekä HJK Klubi 04.

Grankulla IFK:n kauden avausvastustaja on Ilves/2, jonka joukkue kohtaa vieraissa lauantaina 13.6. Ensimmäinen kotiottelu pelataan keskiviikkona 17.6. Vastaan asettuu HJS Akatemia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *