| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Lasse Kurkelan valkokuvat näytillä nyt

Lasse Kurkela on nuori palkittu kuvaaja Kauniaisista. Nyt hänen kuvansa ovat nähtävillä kirjastossa.

 

 

– Olen 17-vuotias syntyperäinen Kauniaislainen ja opiskelen tällä hetkellä Kauniaisten lukiossa. Aloitin luontovalokuvauksen 2010 ja pian sen jälkeen valokuvasin jo ensimmäistä kertaa karhuja ja ahmoja piilokojusta, hän kertoo kaupungin nettisivuilla.

Vuodesta 2012 hän on kuvannut järjestelmäkameralla, täysin manuaaliasetuksilla ja käyttäen isoja valovoimaisia objektiiveja. Siitä lähtien hän on  kulkenut Suomessa eri hienoissa luontokohteissa ja valokuvannut unohtumattomia hetkiä luonnossa sekä lintujen ja nisäkkäiden elämässä.

– Lukuisia valokuviani on palkittu kansainvälisissä kilpailuissa ja olen myös voittanut 3x Vuoden Luontokuvan nuorten sarjan (2016, 2017, 2019). Tähän näyttelyyn olen valinnut muutamia valokuviani, hän sanoo.

Lisää näkee netissä: lassekurkela.kuvat.fi 

Lasse Kurkela Valokuvanäyttely, 9.6.-3.7.2020

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *