| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Rehn-Kivi sotesta: Tärkeä askel eteenpäin

Hallitus esitteli perjantaina linjauksensa sote – ja maakuntauudistukselle. Kansanedustaja ja Kauniaisten kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi (RKP) iloitsee erityisesti siitä, että Uusimaa jakautuu viiteen omaan hoitoalueeseen sekä vahvoista kirjoituksista, joilla taataan tasavertainen hoito myös ruotsin kielellä.

– On tärkeää, että voimme nyt mennä eteenpäin sote-uudistuksen kanssa. Koronakriisi on osoittanut, että tarvitsemme yhtenäisempiä tapoja ennaltaehkäistä ja käsitellä sairauksia. Tämä vastuu voidaan varmasti hoitaa paremmin maakuntahallinnollisissa yksiköissä. Perusterveydenhuollon saatavuutta parannetaan ja panostamme matalan kynnyksen palveluihin, joissa henkilö saa tukea eri elämänvaiheissa, hän sanoo lehdistötiedotteessa.

Rehn-Kivi huomauttaa myös, että ruotsinkielistä palvelua parannetaan. 

– Kansalliskielilautakuntia asetetaan, ja maakuntien välinen yhteistyö saa isomman roolin muun muassa erikoishoidossa, jotta turvataan kansalaisten oikeus hoitoon myös ruotsiksi, Rehn-Kivi sanoo.

Rehn-Kivi kuitenkin huomauttaa, että rahoituskysymys on edelleen ratkaisematta.

– Meidän on varmistettava, että kaikilla maakunnilla on samat edellytykset parhaan mahdollisen hoidon tarjoamiseksi. Oletan, että hallitus odottaa ja ottaa huomioon kaikki ne lausunnot, jotka kunnat, sairaanhoitopiirit sekä muut tärkeät toimijat esityksestä antavat, Rehn-Kivi sanoo.

Ehdotus menee nyt lausuntokierrokselle. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *