| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Beachvolley tuli Graniin: “Tulee olemaan suuri hitti”

Nyt on avattu kaksi upouutta beachvolley -kenttää uimahallin viereen. Kasavuoren koulun ja Kauniaisten lukion liikunnanopettaja Saija Kujala on innoissaan tästä uudesta mahdollisuudesta.

– Tämä on eka päivä minulle, olen tänään pelannut 8-luokkalaisten kanssa täällä, Saija Kujala (kuvassa) kertoo.

Kentistä tulee aivan varmasti häneen mukaansa suuri hitti.

– Olemme aikaisemmin käyneet Oittaalla pelaamassa. Tämä on ihan loistavaa.

Beachvolley on hänen mielestään upea laji, jota voidaan hyvin pelata erilaisissa ryhmissä ja sekaryhmissä. 

– Tämä on ihan parasta liikuntaa, hän sanoo.

Kenttien käyttö on ilmaista. Jotta pääsee pelaamaan, täytyy vaan tehdä varaus uimahallin kassalla.

Kauniaisten lukion rehtori Ilpo Ahlholm kertoo, että on lukion opiskelijoiden ja opettajien ansiota, että kentät ovat nyt paikallaan. 

– Maantieteen kurssilla käytiin läpi prosessi kunnallisesta vaikuttamisesta, jossa opiskelijat lähtivät vaikuttamaan päätöksentekoon. Tutustuttiin kaavoitukseen, kerättiin lausuntoja ja esitettiin kaupungille hyvin perusteltu suunnitelma. Otti aikansa, mutta nyt kentät ovat siellä, hän toteaa tyytyväisenä. 

Projektia koulun puolelta on vetänyt opettaja Jarmo Kankkunen opiskelijoineen. 

 Liikuntapalveluiden näkökulmasta aloite oli Kauniaisten kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Sari Sarpanevan mukaan loistava ja sitä lähdettiin mielellään edistämään. 

– Kentät rakennettiin yhteistyössä kuntatekniikan kanssa ja ne valmistuivat käyttöön kesäkuussa. Kentät ovat käytettävissä syksyllä niin pitkälle kuin kelit sen sallivat. Ilokseni olen huomannut kenttien tuoneen suurta innostusta varsinkin koulumaailmassa, hän sanoo.

 Opiskelijoiden toiveena oli myös kenttien irrottaminen uimahallin piha-alueesta, jolloin niitä voisi käyttää vapaammin. Tämä osa projektista on tulossa toteutukseen tulevina vuosina kun määrärahat sen sallivat. 

– Opiskelijat toivoivat, että uimahallin pihan aitaa siirrettäisiin niin, että kentät jäävät aidan ulkopuolelle. Nyt kentät ovat aidan sisäpuolella ja käytettävissä vain uimahallin aukioloaikoina. Toistaiseksi ei ole ollut budjetissa rahaa tehdä aidan siirtoa, Sarpaneva kertoo.

Kenttien käyttö on ilmaista. Jotta pääsee pelaamaan, täytyy vaan tehdä varaus uimahallin kassalla, liikuntapalvelut muistuttaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *