| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Mahanpuruja muovista – Pidä Saaristo Siistinä ry.n kampanja käynnistyy Kauniaisissa

Kauniainen on mukana Pidä saaristo siistinä ry:n Mahanpuruja muovista- kampanjassa, joka alkoi maanantaina 17.8.

Kampanjassa merkitään osa Thurmaninaukion ja Tunnelitien kaivonkansista värikkäin tarroin, jolla halutaan lisätä tietoisuutta roskien lähteistä ja vähentää roskaantumista, kaupunki tiedottaa.

Tupakantumpit ovat yhdistyksen mukaan Suomessa ja maailmalla yleisimmin merenrannoilta ja järvien rannoilta löydettävä roska. Yhdistys toteuttaa Suomen virallista rantaroskaseurantaa merenrannoilla, jonka tuloksia Suomen Ympäristökeskus analysoi.

HSY vastaa kampanjan käytännön järjestelyistä – HSY:n sivut

Kampanjalla halutaan nostaa esille, että suurin osa vesistöjen roskista on peräisin kaupungeista ja ne kulkeutuvat sinne joko suoraan ihmisen kädestä tai esimerkiksi hulevesiviemäreitä pitkin.

– Kaupungissa maahan tai suoraan hulevesikaivoon heitetty roska voi päätyä huleveden mukana suoraan lähivesistöön. Hulevettä eli pintoja pitkin valuvaa sade- ja sulamisvettä ei pääsääntöisesti puhdisteta tai suodateta, vaan se päätyy puhdistamatta esimerkiksi puroon tai mereen. Niinpä esimerkiksi maahan heitetyt tupakantumpit voivat päätyä sellaisenaan likaamaan vesistöjä. Tämä voi olla monelle yllätys, ja siksi pyrimme lisäämään tietoa roskien kohtalosta tämän kampanjan avulla. Jokainen voi vaikuttaa asiaan huolehtimalla omat roskansa roska-astioihin, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Marika Visakova.

Tarroja voi bongata koko kahden viikon kampanja-ajan jonka jälkeen tarrat poistetaan. Lue lisää kampanjasta: https://www.pidasaaristosiistina.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *