Marjukka Nyberg myi vuonna 2022 business intelligence -alan perheyrityksensä ja jäi eläkkeelle. Todellisuudessa hän ei kuitenkaan ole koskaan lopettanut työntekoa, ja hän uskoo, että Kauniaisissa on paljon muitakin, jotka voisivat haluta jatkaa työskentelyä – ainakin osittain – myös eläkkeelle jäätyään.
– Olen täysin vakuuttunut siitä, että ihminen voi paremmin, kun hän saa tehdä työtä ja käyttää aivojaan ja voi siten muun muassa ehkäistä muistisairautta. Aivot voivat paremmin, kun niitä haastaa, sanoo Nyberg, joka on koulutukseltaan psykologi.
Hän haluaa erityisesti edistää aktiivisten ikääntyneiden mahdollisuuksia tehdä työtä, jos he sitä itse haluavat. Hän haluaa myös itse jatkaa työskentelyä ja etsii nyt Kauniaisista samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa voisi järjestää esimerkiksi keskustelutilaisuuksia ja kursseja.

Hän kertoo usein tapaavansa ihmisiä, jotka haluavat jollakin tavalla antaa panoksensa yhteiskunnalle.
– Ikääntyneiden työmahdollisuuksien edistäminen on pienessä kaupungissa melko haastavaa. Yksi konkreettinen asia olisi järjestää tekoälykursseja, sillä tekoäly tuntuu monesta pelottavalta. Monet pohtivat myös yrityksen perustamista, mutta heiltä puuttuu siihen tarvittava juridinen tuki, hän sanoo.
Hänen mielestään olisi hienoa, jos kaupunki voisi järjestää infotilaisuuksia tai tietopaketteja ja neuvontaa tällaisista aiheista. Myös tiloja tarvittaisiin.
– Olisi myös hyvä, jos kaupunki voisi tarjota kohtaamispaikan, tilan, jossa esimerkiksi ikääntyneet voisivat silloin tällöin työskennellä ja tavata muita. Miksei ikääntyneille voisi tarjota työseteleitä samalla tavalla kuin nuorille kesäseteleitä ja siten tukea yrityksiä, jotka palkkaavat ikääntyneen lyhyeksi ajaksi? Se maksaisi rahaa, mutta toisi varmasti myös rahaa takaisin, Marjukka Nyberg ehdottaa.
Hänen mukaansa kaupungille olisi hyväksi, jos useampi asukas kävisi töissä ja ansaitsisi hieman lisätuloja eläkkeen lisäksi.
– Jos meillä olisi enemmän pieniä ja mikroyrityksiä, se toisi enemmän verotuloja.
Hänen mielestään eläkeläisyhdistykset voisivat myös perustaa kerhoja niille, jotka haluavat säilyttää kosketuksen työelämään. Marjukka Nyberg on itse eläkeläisenä aktivoitunut muun muassa politiikassa ja Kauniaisten vanhusneuvostossa.
– Yhteistyö vanhusneuvostossa, joka työskentelee ikääntyneiden arjen helpottamiseksi, on erittäin mukavaa. Olen myös siellä puhunut lämpimästi siitä, kuinka paljon energiaa aivojen käyttäminen työssä antaa. Kaiken työn ei myöskään tarvitse olla palkkatyötä, vaan kolmannella sektorilla ja vapaaehtoistyössä voi tehdä paljon, hän sanoo.
Marjukka Nyberg muutti miehensä Kimin kanssa Töölöstä Kauniaisiin, kun he olivat myyneet yrityksensä. Marjukka on viihtynyt täällä erinomaisesti, ja hänen lempipaikkansa on Gallträsk. Nykyään heillä on pieni perheyritys, joka tarjoaa muun muassa viestintään liittyviä konsultointipalveluja. Tällä hetkellä hän kirjoittaa myös seikkailuromaania.
– Katsotaan, mitä siitä tulee, Marjukka Nyberg sanoo nauraen.
Oletko kiinnostunut keskustelemaan näistä kysymyksistä? Ota yhteyttä Marjukka Nybergiin, marjukka@ysma.fi.
- Eläkkeen karttuminen ja lisätulot: Työn tekeminen kartuttaa eläkettä ja parantaa toimeentuloa eläkkeellä (Eläketurvakeskus, Työeläkeindikaattorit 2025). Palkasta saatavat tulot voivat olla merkittävä lisä varsinkin niille, joilla on pieni eläke tai muuten niukka taloudellinen tilanne (Tilastokeskus, Tärkein syy jatkaa työtä eläkkeellä oli työstä nauttiminen).
- Työn merkityksellisyys ja hyvinvointi: Työ tarjoaa mahdollisuuden kokea osaavansa, hyödyllisyytensä tunnetta ja mielekkään tekemisen kautta elämänlaatua. Työyhteisön merkitys ja yhteydenpito ihmisiin tukevat henkistä hyvinvointia ja ehkäisevät syrjäytymistä. Työ rytmittää elämää ja auttaa ylläpitämään arkirytmiä sekä antaa selkeästi koettua merkityksellisyyttä.
- Terveys ja toimintakyky: Hyvä terveydentila ja työkyky mahdollistavat työnteon jatkamisen; monilla yli 60-vuotiailla työkyky pysyy hyvänä myös eläkkeelle jäämisen jälkeen (Ilmarinen, 2024 Pitkät Työurat tutkimusraportti). Työ voi myös tukea psyykkistä ja fyysistä toimintakykyä pitämällä yllä aktiivisuutta ja rutiinia.
- Mahdollisuus osaamisen jakamiseen ja mentorointiin: Eläkkeellä työtä jatkamalla voi siirtää kokemustaan ja hiljaista tietoa nuoremmille kollegoille ja kokea merkityksellisyyttä yhteisön hyväksi.
Lähde: 55 Rise and Shine, Marjukka Nyberg
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ




