| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kahvila, joka haluaa olla lähellä

Yksi kaupungin kohtaamispaikoista, Lähellä Deli, täyttää syyskuussa 10 vuotta.

– Muistan kun sanoin sen ääneen: Jos me ei me nyt lähdetä tähän, kadutaan loppuelämämme ettei yritetty, omistaja Päivi Leveelahti kertoo alkuajoista.

Oli hyvä päätös aloittaa, toteaa myös toinen yhtiökumppani Pia Laakio, joka oli miettinyt ideaa jo pitkään.

Päivi on ollut koko elämänsä ravintola-alalla. Pia on opettaja koulutukseltaan, mutta työskenteli aikaisemmin 10 vuotta mainostoimistossa, kunnes sai tarpeekseen ja perusti kahvilan.

Mistä syystä kahvilasta tuli juuri tällainen?

– Nimi kertoo kaiken, ”Lähellä”. Halusimme tarjota luomu- ja lähiruokaa lähellä oleville ihmisille. Meillä oli paljon yhteyksiä lähellä oleviin pientuottajiin, joiden tuotteita halusimme käyttää, Päivi sanoo.

Ruokakin tehdään lähellä oman kokin ja leipurin voimin – muutamaa tuotetta lukuunottamatta, kaikki tehdään omassa keittiössä. Tavoitteena oli myös olla granilaisten kohtauspaikkana ja se on omistajien mielestä onnistunut hyvin. Ensin kahvila oli 5 vuotta nykyisen Maka Sushin tiloissa ennen muuttoa nykyiseen.

– Ihmiset saivat sen sosiaalisen kontaktin täällä ja saavat vieläkin, Pia sanoo.

Alusta alkaen esimerkiksi nuoret äidit rupesivat kokoontumaan kahvilassa ja se on jatkunut. Nyt paikalla käy jo heidän lapsetkin.

– Eräs tyttö, kasiluokkalainen, kertoi juuri äsken että hän tuli tänne äidin kanssa ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Aika monilla on tällaisia muistoja, Päivi sanoo.

Taiteilijat mukana

Lähellä Deli on myös tunnettu siitä, että taiteilijat esittelevät taidettaan kahvilan seinillä. Mistä idea lähti?
– Ne vaan tuli, Päivi nauraa.

Ensimmäinen näyttely järjestettiin, kun paikalla tehtiin remonttia ja oli tyhjiä vaneriseiniä. Sen jälkeen taiteilijat ovat aina itse olleet aktiivisia ja kahvilan omistajat eivät ole koskaan joutuneet pyytämään taiteilijoita paikalle.

Tavoitteena oli olla granilaisten kohtauspaikkana ja se on omistajien Pia Laakio (vas.) ja Päivi Leveelahti
mielestä onnistunut hyvin. Mustavalkoinen kuva otettu 10 vuotta sitten. Synttäreitä juhlitaan 22.9.

Lounas on Lähellä Delin “tuote”, mutta myös cateringtoiminta on tärkeä osa yrityksestä, myös isoja häitä on tullut tehtyä, mutta keskimäärin ruokaa tehdään cateringpuolella 20–50 -henkilölle. Lisäksi myynnissä on luomuelintarvikkeita.

Lounaat pelasti koronakevään

Koronakevät ei ole vaikuttanut myynteihimme, omistajat toteavat. Asiakasmäärä putosi, mutta keskiostokset kasvoivat, koska nyt haettiin lounasta koko perheelle. Ensimmäiset kolme viikkoa oli hiljaista ja pelottavaa. Ihmiset tekivät töitä kotoa käsin ja tarvitsivat lounasta työpaikkaruokalan sijaan.

– Meiltä oli helppo hakea ateria mukaan.

He eivät pelkää toista aaltoa, vaan uskovat että ihmiset käyttäytyisivät samalla tavalla kuin keväällä. Silloin moni asiakas myös sanoi, että he käyvät vuoron perään eri ravintoloissa koska he haluavat tukea kaikkia ravintoloita.

– Ihmiset halusivat myös haukata happea. Oli tärkeää päästä ulos työpäivän aikana, se oli vähän sellainen virkistäytymistauko ihmisille, Päivi sanoo.

Entäs tulevaisuus?

– Meillä on ollut paljon tilaisuuksia liittyen esimerkiksi hyvinvointiin, ja varmaan koronan jälkeen kehitetään tätä toimintaa, Pia toteaa.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *