| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Koe Kauniaisten historiaa, osallistu opastetulle kävelyretkelle

Kauniaisilla on ainutlaatuinen hautausmaa. Nyt voit osallistua opastetulle kävelyretkelle Kauniaisten hautausmaalla Christina Brandt-Vahtolan kanssa. 

Kauniaisilla on ainutlaatuinen hautausmaa. Se on kunnallinen ja perustettu kunnan asukkaille. Hautausmaa on kaunis ja hyvin hoidettu. Lisäksi hautakivien nimet kertovat Kauniaisten historiasta.

Kauniainen perustettiin 1906, ja rakennustyöt etenivät nopeasti. Vuonna 1920 eli sata vuotta sitten asukkaita oli 1 346. Enemmistö oli ruotsinkielisiä, ja moni kuului Espoon ruotsinkieliseen seurakuntaan. Silloin voitiin varmistaa hautapaikka Espoon kirkon luota. Vuonna 1925 heräsi ajatus omasta hautausmaasta, vaikka Kauniaisissa ei ollut omaa kirkkoa.

Hautausmaalla on hieno sankarihauta, jonka on tehnyt Yrjö Liipola. Hän on yksi Kauniaisten kuvanveistäjistä. Oma paikkansa on myös sotainvalideilla, joilla ei ole ollut perhehautaa jossain muualla. Muslimeilla on oma hautaus-alueensa. Esillä on runsaasti nimiä kaupungin historiasta.

Kauniaislaisille tarjoutuu vielä ensi viikon aikana kaupungin toimesta mahdollisuus tutustua hautausmaahan Catharina Brandt-Vahtolan opastuksella. Hän on syksyllä kaupungin kulttuuripalvelujen palveluksessa. Kävelyille osallistuminen on ilmaista.

Ilmoittautuminen kävelyretkelle Kauniaisten hautausmaalla:

29.9. klo 17.00-18.00 (Ruotsinkielinen)

https://response.questback.com/kauniaistenkaupunki/xaug6lrgmo

1.10. klo 17.00-18.00 (Suomenkielinen)
https://response.questback.com/kauniaistenkaupunki/afsvxu3vfs

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *