| YLEINEN - ALLMÄN

Uusi yrittäjä haluaa palkata useita

Kauniaisiin perustetun uuden yrityksen nimi on Bahaar Services, ja sen on määrä tulevaisuudessa toimia myös yhteistyössä GraniHelpin kanssa. Uuden yrityksen taustalla on Husain Pazhohan, joka tuli veljensä Rahmanin kanssa Suomeen pakolaisena Afganistanista viisi vuotta sitten.

Husain Pazhohan kertoo, että onneksi hän löysi Kauniaisen, jossa hän on tavannut lukuisia ihania perheitä, joiden kanssa hän on ystävystynyt myöhemmin.

– Kiitos hyvien ystävien me myös löysimme yhteyden GraniHelpiin, kertoo Husainin vaimo Madiha Saeed. Husain työskentelee osa-aikaisesti, päivän viikossa, Magnus Londenin perustamassa Come to Finland -yrityksessä, joka muun muassa myy matkailujulisteita.

Kun hän huomasi, että erilaisille kotipalveluille on markkinoilla tilaa, ja koska tämän lisäksi on paljon maahanmuuttajia työttömänä, hän päätti perustaa oman yrityksen.

– Tavoitteena on myös palkata muita maahanmuuttajia. Suunnitelmana on, että Bahaar Services suuntautuu tulevaisuudessa myös yritysasiakkaille, ja että yrityksellä olisi 10–12 työntekijää, kertoo Husain Pazhohan, joka ymmärtää suomea, mutta toistaiseksi puhuu mieluiten englantia.

Madiha Saeed, Husain Pazhohan ja Elena Vainio. Uusi yritys auttaa erilaisissa kotitaloustöissä; siivoaa, maalaa, hoitaa puutarhaa ja niin edelleen. Tähän asti heillä on ollut muutamia asiakkaita. 

Englanti on myös käytössä yrityksen verkkosivuilla.

– Mutta verkkosivujen teksti on tarkoitus julkaista myös suomeksi ja ruotsiksi, kertoo yrittäjä, jolla on kokemusta myös siivousalalta Suomen-vuosiltaan.

Apunaan Husain Pazhohanilla on GraniHelpin Elena Vainio, jonka on tarkoitus auttaa yritys alkuun.

– Tämä on vähän kuin kummitoimintaa, kertoo Vainio.

Ajatuksena on, että GraniHelp esimerkiksi auttaa kouluttamaan siivoojia, jotka työskentelevät uudelle yritykselle, ja myös tukee hallinnollisissa tehtävissä ja kielikysymyksissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *