| KAUPUNKI - STADEN

Kauniasissa kaksi uutta tapausta – maskisuositus yläkouluihin

Yhteensä 44 kauniaislaisella on todettu koronavirustartunta ja viimeisen viikon aikana uusia tartuntoja on ilmaantunut kaksi.

Kaupunki suosittelee, että 12.10. alkaen koululuokkien 7-9 henkilökunta sekä nuorisotyön, DigiLabin ja Avoimen Perhetoiminnan henkilökunta käyttävät maskia.

Kauniaisissa, kuten Uudellamaalla laajemminkin, koronatilanne on edennyt kiihtymisvaiheeseen. Maskin käyttöä suositellaan 15 vuotta täyttäneille henkilöille kaikissa julkisissa sisätiloissa ja tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

– Kouluissa on normaali lähiopetus. On edelleen hyvin tärkeää, että sairaat tai oireilevat lapset eivät tule päiväkotiin ja kouluun. Haluamme painottaa, että pitämällä flunssaa oireilevaa lasta kotona henkilökuntavajeen riski pienenee. On myös tärkeätä, että perheissä keskustellaan turvallisuustoimenpiteiden tärkeydestä, kaupunki tiedottaa.

Kaupunki suosittelee 1.10. alkaen yhdessä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa, ja THL:n antamien suositusten mukaan, kasvomaskin käyttöä 15 vuotta täyttäneille toimipisteissä, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

– Suositus on tähän asti koskenut lukioita. HUS on nyt tarkentanut kasvomaskisuosituksensa 6.10.2020 alkaen ja kaupunki suosittelee, että 12.10. alkaen koululuokkien 7-9 henkilökunta sekä nuorisotyön, DigiLabin ja Avoimen Perhetoiminnan henkilökunta käyttävät maskia, kaupunki totetaa.

Lue lisää: kauniainen.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *