| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä päätti uusista harraste- ja vapaa-ajantoimintaan liittyvistä suosituksista

Tavoitteena on, että lasten ja aikuisten harrastetoiminta voi jatkua mahdollisimman turvallisesti.

Kaupungit edellyttävät maanantaista 2. marraskuuta 2020 alkaen kaikilta 15 vuotta täyttäneiltä kasvomaskin käyttöä hallinnoimissaan sisäliikuntatiloissa. Kasvomaskia tulee käyttää muulloin kuin liikuntasuorituksen aikana. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää. Henkilön oma ilmoitus asiasta katsotaan riittäväksi.

– Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä. Myös jäähallit ovat sisäliikuntatiloja, tiedotteessa sanotaan.

Kauniaisten kaupunki seuraa ja noudattaa koordinaatioryhmän päätöksiä ja suosituksia.

Kaikessa harrastustoiminnassa on jo tehty ja on tehtävissä lisää muutoksia, jotka vähentävät viruksen leviämisen riskiä. Tavoitteena on, että lasten ja aikuisten harrastetoiminta voi jatkua mahdollisimman turvallisesti.

– Kauniaisten kaupungin vapaa-aikatoimi lähestyy asiassa erikseen seuroja ja yhdistyksiä, kaupunki ilmoittaa.

Uusia linjauksia on käsitelty myös Suomen suurimpien, eli C21-kaupunkien kesken. Suurimmassa osassa C21-kaupunkeja noudatetaan vastaavanlaisia, omaan epidemiologiseen tilanteeseen sopivia linjauksia. Kaupungit tiedottavat itse tarkemmin omista linjauksistaan ja pyrkivät mahdollisimman yhdenmukaisiin linjauksiin epidemiologinen tilanne huomioon ottaen.

Mikäli epidemian kiihtyminen jatkuu, tai nyt tehdyt ohjeistukset ja linjaukset osoittautuvat riittämättömäksi, ohjeistusta tarkastellaan uudelleen.

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *