Pauke kantautuu keskustan kaduilta nukkuvien korviin. Pärinäpojat ovat jälleen kerran pilanneet rehellisen veronmaksajan yöunet.
Skeittirampilla pössyttelevä pipopää suuntaa samean katseensa kohti seuraavaa asiakasta. Puukko heilahtaa ja poliisisetä puhuttelee.
Ei ole kivaa kauppakeskuksessakaan: käytävällä on juuri alkamassa keulimisen mestaruusajot. Paalupaikalla kalliin maastopyöränsä selässä kohoaa ylimielisesti virnuileva granilainen esiteini.
Kloppien voitonvarma ilme kertoo selvää kieltä siitä, että jokin on mennyt niin sanotusti takalistolleen.
Syitä tähän kurittomuuteen ei tarvitse hakea kaukaa. Edellisessä Kaunis Grani -lehdessä kokeneet nuorisotyöntekijät peräänkuuluttivat vanhemmuutta. Mutta epäselväksi jäi, mitä he tällä tarkoittivat.
Facebookin Puskaradiossa granilaiset vanhemmat toteuttavat toki vanhemmuuttaan kiitettävään tahtiin. Tarjolla on kilometrikaupalla näkemyksiä kuoluruoan laadusta yleiseen käytökseen.
Minusta tuntuu, että monella granilaisvanhemmalla on aivan liian kiire ajaa ylinopeutta Kavallintiellä keskittyäkseen jälkikasvunsa tekemisiin. Ja liian moni hieroo älypuhelintaan sen sijaan, että suuntaisi peukuttavan sormensa sinne minne se kuuluu.
Että ennenkin on tapahtunut? Toki, ja tässä muutama esimerkki.
Yksissä bileissä ammuttiin haulikolla varoituslaukaus, koska pihamaalle tunkeutui kutsumattomia. Kirjastoon vaihdettiin violetit valot, jotta narkkari ei näkisi pistää ainetta suoneen.
Erään granilaisen kotiin tunkeutui epämääräistä sakkia kusemaan kukkaruukkuihin ja viiltelemään huonekalut tuhannen kappaleiksi.
Kauniina syyspäivänä opetus keskeytyi, kun pihaan tunkeutui joukko suomenkielisen koulun oppilaita nyrkit ojossa vaatien päitä vadille. Näytelmänsä päätteeksi he vetivät housut kinttuihinsa ja näyttivät paljasta ahteria tuohtuneelle rehtorille.
En tiedä olenko vanhanaikainen, mutta minusta tässä viimeisessä episodissa oli edes himpun verran tyyliä ja pilkettä.
Mutta kun kauppakeskuksen täti vuonna 2020 kieltää teiniä pyöräilemästä, nostaa tämä kunnioittavasti keskisormensa pystyyn. Siitä on tyyli kaukana. Se on rumaa ja mielikuvituksetonta. Nuorison mielikuvituksettomassa perseilyssä heijastuu heidän oma maailmansa, joka on niin valmiiksi pureskeltu ja taputettu, että oma ajattelu ei ole päässyt kehittymään. Siinä näkyy sosiaalisen median ja pelimaailman algoritmit, jotka tietävät ihmisen tarpeet ennen kuin yksilö on ehtinyt miettiä niitä itse.
Minusta vanhemmuutta on tänä päivänä nuoren herättäminen virtuaaliunesta oikeaan elämään. Näkemään ja kokemaan, ajattelemaankin. Vanhemmuutta on myös oman katseen nostamista älylaitteesta, edes hetkeksi. Pahoin pelkään, että tämä haaste on tämän vuosituhannen vanhemmille liian kova ponnistus.
Toimittaja Jan Andersson kirjoittaa ajoittain kolumneja Kaunis Graniin. Vuorotellen suomeksi ja ruotsiksi.