| YLEINEN - ALLMÄN

Apteekki muuttaa kauppakeskukseen

Kauppakeskuksessa avataan toukokuussa uusi apteekki. Apteekki tulee osittain Lähellä Delin tiloihin ja kahvilalle haetaan nyt uutta toimipaikkaa.

 

Kauniaisten kaupungin apteekkilupa laitettiin julkiseen hakuun toukokuussa 2020, kun kaupungin nykyinen apteekkari Hannes Wahlroos ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Lupa myönnettiin kauniaislaiselle Tiina Heikkilälle, joka toimii tällä hetkellä apteekkarina Vaasan Keskusapteekissa.

Kun apteekkilupa tuli hakuun, aloimme aktiivisesti tarkastella apteekin sijoittumismahdollisuuksia kauppakeskuksessamme ja otimme yhteyttä Tiina Heikkilään, kun lupa oli myönnetty. Olemme tavattoman iloisia voidessamme kertoa, että apteekin vuokrasopimus on allekirjoitettu ja apteekki avataan kesään mennessä, kauppakeskuksen päällikkö Heli Vainio kertoo. 

Myös yksityinen päiväkoti Ankkalampi on laajentamassa toimintaansa Kauniaisissa ja avaa uuden Ankdammen i Grankulla -nimisen päiväkotiyksikkönsä kauppakeskukseen.

“Ihanaa avata apteekki kotikaupungissa”

Kauniaisten tuleva apteekkari Tiina Heikkilä on erittäin tyytyväinen, että hän nyt saa toimia apteekkarina kotikaupungissaan. Hän on asunut Granissa vuodesta 1998.

Tiina Heikkilä on ollut 8,5 vuotta apteekkarina Vaasan Keskusapteekissa. Nyt hän aloittaa apteekkarina Kauniaisissa.

Tuntuu tosi hyvälle. Olen tosi iloinen, että pääsen Kauniaisiin kokopäiväisesti, koska ystävät ja perhe ovat Etelä-Suomessa, hän sanoo.

 Apteekki tulee hänen mukaansa olemaan moderni ja raikas. Työntekijöille on tärkeää, että ergonomia toimii, että saadaan sähköpöytiä ja varastorobotti.

 – Uskon asiakkaille olevan helpompaa asioida apteekissa, kun se toimii kauppakeskuksessa muiden palveluiden yhteydessä, erityisesti liikuntarajoitteisille ja pienten lasten vanhemmille, hän sanoo.

Samalla avataan myös verkkoapteekki. Eli apteekin ulkopuolella on noutolaatikoita, mistä voi noutaa lääkkeensä silloin kun kauppakeskus on auki.

Henkilökunta jatkaa vanhoina työntekijöinä apteekkarivaihdoksessa.

Päivitetty Ankkalammen osalta 20.1. klo 15.20.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *