| YLEINEN - ALLMÄN

Ehdokasasettelu on käynnissä täydellä vauhdilla Kauniaisissa

Miltä näyttää Kauniaisten valtuusto seuraavien neljän vuoden aikana? Kauniaislaiset suuntaavat vaaliuurnille 18. huhtikuuta äänestämään kuntavaaleissa, ja vastauksen saamme tietää samana päivänä.

Juuri nyt on käynnissä kiihkeä ehdokkaiden etsintä. Eikä pelkästään Kauniaisissa vaan koko maassa. Kaunis Grani kysyi sähköpostitse Kauniaisten valtuustossa olevilta puolueilta, miltä tilanne näyttää näin tammikuun alussa. Yleisesti puolueet ilmoittivat, että ehdokkaiden nimeäminen etenee hyvin, mutta työ jatkuu.

– Tällä hetkellä ehdokkaita on 18, mutta parhaillaan työn alla on useita. Tavoitteemme on noin 30–40 ehdokasta, kertoo Kauniaisten kokoomuksen vaalipäällikkö Pekka Oksanen.

RKP:n vaalipäällikkö Christoffer Lindqvist kertoo, että ehdokasasettelu on sujunut hyvin etenkin jos ajattelee, että koronapandemia on rajoittanut fyysisten kokousten pitämistä.

– Työmme tavoitteena on täysi lista, joka tarkoittaa 52 ehdokasta. Olemme saaneet kokoon puolet tuosta määrästä, hän sanoo.

Myös Vihreiden Juha Pesonen toteaa, että ehdokasasettelu on sujunut hyvin, ja että kunnan asukkaat ovat ottaneet omatoimisesti yhteyttä puolueeseen.

– Tällä erää meillä on seitsemän varmaa ehdokasta. Tavoitteenamme on saada reilusti yli kymmenen, sanoo Pesonen.

Perussuomalaisten tavoitteena on puolueen Kauniaisten osaston puheenjohtajan Jarkko Huttusen mukaan asettaa ehdolle enemmän ehdokkaita kuin vuoden 2017 vaaleissa.

– Silloin ehdokkaita oli kuusi, hän sanoo.

Sosialidemokraattien Tapani Jääskeläinen kertoi, että ehdokasasettelu etenee hitaasti. Puolueella on tähän mennessä neljä ehdokasta.

– Yhtä voisimme vielä tavoitella, hän sanoo.

Kristillisdemokraattien Pauli Tuohioja ilmoittaa, että puolueella on kaksi ehdokasta. He yrittävät saada lisää ehdokkaita, mutta ehdokasasettelu on vielä kesken.

– Nyt on ollut vaikeampi löytää ehdokkaita kuin aiempina vuosina, hän sanoo.

Nykyisistä valtuutetuista eivät enää asetu ehdolle mm. RKP:n Finn Berg sekä kokoomuksen Elina Eväsoja, Pekka Herkama ja Mika Laakio. Lisäksi kokoomuslaisista neljä nykyistä valtuutettua harkitsee vielä ehdokkuutta, kertoo Pekka Oksanen.

KUNTAVAALIEN ehdokasasettelu vahvistetaan 18.3. Ennakkoäänestys tapahtuu 7.–13.4., ulkomailla voi äänestää 7.–10.4. Vaalipäivä on sunnuntai 18.4. Ehdokkaille tarjotaan palstatilaa Kaunis Granin yleisönosastolla numeroissa 3 ja 4 (yksi kirjoitus per ehdokas). Koska tilaa lehdessä on rajoitetusti, pyydämme kirjoittajia pitäytymään kirjoituksissaan enintään 500 merkissä. Toimitus lyhentää pidemmät tekstit.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *