| YLEINEN - ALLMÄN

Granin ravintolan Marko Saurén valittiin Vuoden McDonald’s -yrittäjäksi

Marko Saurén on valittu Vuoden McDonald’s -yrittäjäksi. Hän omistaa Kauniaistentien, Helsingin Pukinmäen sekä Kivikon McDonald’s-ravintolat.

Espoolainen Marko Saurén valittiin Vuoden McDonald’s -yrittäjäksi 11 yrittäjän joukosta. Saurén omistaa kolme McDonald’s-ravintolaa pääkaupunkiseudulla. Hän on ollut mukana Suomen McDonald’sin toiminnassa jo yli 34 vuoden ajan muun muassa ketjun operatiivisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Yrittäjänä Saurén on toiminut vuodesta 2015 lähtien. Saurénin ravintolat työllistävät yhteensä noin 160 henkilöä, tiedotteessa todetaan.

– Marko on onnistunut erinomaisesti McDonald’s-yrittäjänä. Hän edustaa arvojamme vahvasti ja toimii hyvänä roolimallina sekä merkittävänä suunnannäyttäjänä koko henkilökunnallemme. Hänen ravintoloissaan oman henkilökunnan ja asiakkaiden viihtyvyys ovat aina etusijalla, sanoo Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson.

Vuoden McDonald’s -yrittäjän tunnustuksen valintaperusteita olivat muun muassa McDonald’sin brändin vahvistaminen, henkilökunnan viihtyvyydestä huolehtiminen, asiakaspalveluun ja -kokemukseen panostaminen sekä asiakasmäärien että myynnin erinomainen kehittyminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *