| KAUPUNKI - STADEN

Kirje 80 vuotta täyttäneille rokotuksista

Kaikki 80-vuotiaat ja sitä vanhemmat kauniaislaiset saavat kaupungilta lähipäivinä kirjeen kotiin koronarokotuksiin liittyen. Kirjeitä postitetaan lähes 800 kappaletta.

– Kirjeet postitetaan viimeistään 5.2, kaupungin tiedottaja Markus Jahnsson kertoo.

Massarokotusprosessi aloitetaan maanantaina 8.2. Villa Junghansissa. Kaupunki saa hänen mukaansa kokoa ajan eri kanavia pitkin kysymyksiä rokotetilanteesta.

Massarokotusprosessi aloitetaan maanantaina 8.2. Villa Junghansissa.

– Valitettavasti meillä ei ole mitään uutta kerrottavaa Kauniaisten tilanteesta. Nettisivulla kerrotaan heti kun tulee uutta tietoa rokotetoimituksista ja voidaan avata aikoja varauskalenteriin, hän kertoo.

– Rokotetoimitukset ovat olleet epäsäännöllisiä, mutta lähdetään sitä, että saamme viikoittain lisää rokoteannoksia. Lukumäärää emme aina etukäteen tiedä. Heti kun toimitukset ja määrät selviävät avaamme uusia aikoja ikäryhmille, jotka ovat rokotevuorossa.

Kirjeessä kerrotaan myös samassa taloudessa asuvan läheisen tai omaishoitajan rokotuksesta.

Koronarokotuksen saa vain ajanvarauksella omalla rokottamisvuorolla. Lisäksi kirjeessä on yhteystiedot sekä ajanvarauskalenteriin verkossa että ajanvarauspuhelimeen. Rokotusaikoja ei kuitenkaan ole tarjolla, ellei kaupunki ole saanut tarpeeksi rokotteita käyttöönsä.

LUE LISÄÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *