| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Ylös ja liikkeelle!

Kun sisäliikuntapaikat ovat suljettuina, niin ulkoliikuntapaikkojen merkitys kasvaa ja niiden käyttö lisääntyy. Tässä muistutuksena Kauniaisten tarjoamat talviliikuntapaikat.

Kaupunkimme erinomaiset talviliikuntapaikat esittäytyvät:

Kasavuoren kuntorata. Talvisin tämä 2,3 km pitkä kuntorata muuttuu hiihtäjien paratiisiksi, kunhan sää sen sallii. Kuten aikaisempinakin vuosina, niin myös tänä talvena olemme saaneet apua Espoolta latujen ylläpitoon. He tulevat apuun aina kun ehtivät ja muuten ylläpidosta vastaavat omat ammattitaitoiset ulkoliikuntapaikkahoitajamme. Hiihtokausi on täällä etelässä lyhyt ja tämän pienen ajan kuntorata onkin tarkoitettu ainoastaan hiihtämiseen.

Uimahallin pihan harjoitusladut. Täältä löytyy perheen pienimmille sopivat harjoitusladut. Ladut ovat päiväkotien ja alakoulujen kovassa käytössä, mutta sinne on kuka tahansa tervetullut harjoittelemaan.

Sahara on jaettu talvikaudella kolmeen osaan. Kaukalo sekä sen viereinen osa on tarkoitettu mailallisille luistelijoille ja erikseen merkitty alue mailattomille luistelijoille. Toivomme, että tätä ohjeistusta noudatettaisiin, jotta jokaisella olisi turvallinen ja mukava luistelukokemus.

Smedsin kenttä. Tämä korttelikenttä on kaupunkimme toinen ulkokenttä josta löytyy lämmitetty pukuhuone sekä wc. Valitettavasti kaikki sisätilat on kuitenkin suljettu nyt koronarajoitusten takia. Kenttää kuitenkin ylläpidetään päivittäin sääolosuhteet huomioiden.

Gallträsk. Kauniaisten kaupunki ei ylläpidä järven käyttöolosuhteita, kuten jäätä, avantoa, mahdollisia uimapaikkoja, laitureita tms. Näin ollen kaikkien edellä mainittujen käyttö on jokaisen omalla vastuulla.

Laskettelurinne. Kaupungissamme sijaitsee myös Suomen vanhin laskettelurinne, Granibacken. Rinne avattiin 1934 ja sen toiminnasta talvikaudella vastaa GrIFK Alpine, www.grifkalpine.fi. Rinteen viereisissä portaissa ei talvikunnossapitoa.

Pulkkamäki. Laskettelurinteestä vasemmalta metsikön keskeltä löytyy valaistu pulkkamäeksi raivattu alue.

Etenkin näin talvikaudella ulkoliikuntapaikkahoitajamme tarkkailevat jatkuvasti säätä ja tekevät joka päivä parhaansa taistelussa luontoäitiä vastaan. Mikäli haluat reaaliaikaista tietoa esim. latujen tai ulkojäiden tilanteesta, niin he auttavat mielellään, 050 537 1340.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *