| URHEILU - IDROTT

Yksityiset massakentät nyt auki kaikille

Työväen Akatemian yhteydessä on nyt kaksi massakenttää auki tenniksen harrastajille.

– Massakentät ovat alunperin rakennettu Työväen Akatemialle jo 1980-luvulla. Tietojemme mukaan Akatemian johdossa oli innokkaita tennispelaajia ja siksi halusivat rakentaa, kertovat Akatemia Sportsin Janne Viitala ja Sakari Poussa.

Kenttiä on hoitanut yksityinen ryhmä viimeiset reilut kymmenen vuotta.

– Työväen Akatemialla vaihtui rehtori viime vuonna ja samalla he halusivat, että avaisimme kentät kaikkien käyttöön. Samalla ideana on elävöittää olemassa olevaa toimintaa johon kuuluu mm. aamiainen, lounaat, majoitukset ja kokoustilat.

Kentät avattiin 17.4. ja kaksi ekaa päivää kentät olivat käytössä aamusta iltaan ja meininki näytti todella iloiselta.

Kentistä vastaa nyt Akatemia Sports.

– Akatemia Sports perustettiin vastaamaan kenttien huollosta, kunnossapidosta, myynnistä ja mahdollisista tapahtumista sekä muista tulevaisuuden yhteistyöhankkeista Työväen Akatemian kanssa. Nyt kaikki voivat kätevästi netistä varata vuoroja osoitteesta akatemia-sports.fi.

Yhteistyötä Grani Tenniksen kanssa on tehty viimeiset reilut kymmenen vuotta.

– Käytännössä Grani Tennis on järjestänyt kesäleirejä Akatemian kentillä ja tätä yhteistyötä on tarkoitus jatkaa. Myös kaikki muut Granin urheiluseurat ja muut tahot ovat erittäin tervetulleita kentille. Muutamia muitakin suunnitelmia on yhdessä Työväen Akatemian kanssa, mutta ne ovat vielä suunnittelupöydällä.

Osoite: Vanha Turuntie 14.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *